Workout Wonder saatetaan nähdä Jokimaan gaalaraveissa tässä kuussa. Kuva: Jarno Unkuri
Workout Wonder saatetaan nähdä Jokimaan gaalaraveissa tässä kuussa. Kuva: Jarno Unkuri

Workout Wonder lähellä starttikuntoa – maanantain hiitti ratkaisee

Hollolalaisen Kauhasen tallin Workout Wonder alias Stevie on kuntonsa puolesta lähellä kauden avausta. Valmentaja Jarno Kauhanen kertoo hiittaavansa hevosen huomenna ja päättävänsä sen jälkeen, osallistutaanko sillä jo Lahden Jokimaan gaalaraveihin 20. tammikuuta.

”Stevie on saanut olla talven terveenä, se on saanut paljon treeniä, ja olen ajanut sillä nyt pari kovempaa hiittiä. Se on kotona meneväinen, joten tuntuu, että se voisi olla valmis starttiviivalle”, Kauhanen toteaa.

Aiemmissa hiiteissä hevonen vaikutti aavistuksen tukkoiselta.

”Se tarvitsee vielä yhden hyvä hiitin, ajan sen maanantaina. Mutta jos tuntuu, ettei se hokeilla suorita tarpeeksi hyvin, niin sitten katsotaan suosiolla keväämmälle”, Kauhanen toteaa.

Workout Wonder oli hänen mukaansa vuosi sitten tähän aikaan riskissä kunnossa, mutta nyt oriin olemus on lähempänä kilpahevosta.

Oriin viime kauden kohokohtiin kuului Gävlen voittostartin lisäksi mm. St Michelin arvokas kakkossija Midnight Hourin kannoilla.

”Se oli semmoista harjoittelua. Tänä vuonna tähdätään mahdollisimman korkealle, eikä kieltäydytä mistään, jos kutsuja tulee”, valmentaja naurahtaa viitaten Elitloppet-tarjoukseen, johon tuli viimeksi vastattua "ei".

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi