Ylivieskan ravikeskus Keskinen on lopettanut toiminnanjohtaja Elina Jaakolan työsuhteen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Pohjanmaan Ravi ry:n hallituksen jäsenet vastaavat toistaiseksi operatiivisista ja ravikilpailullisista toimista.

Päätös tehtiin maanantaina raviradan hallituksen kokouksessa.

”Aivan täydellisenä yllätyksenä tuli. Ennusmerkkejä irtisanomisesta ei ollut. Oltiin kyllä hyvissä ajoin sovittu osa-aikaisesta lomauttamisesta ennakkoon. Silloin ei vielä tiedetty, milloin ravikausi jatkuu”, Elina Jaakola kommentoi.

Jaakola kertoo, että työsuhteen lopettamisen syyksi mainittiin epävakaat ajat raviurheilun rintamalla.

”Kaikki vaihtoehdot on otettava käyttöön, että pystymme jatkamaan ajoja. Porukan kanssa pyöritämme nyt ravit läpi. Tulevaisuudessa katsotaan uutta johtajahakua, mutta tästä pandemiasta kukaan ei tiedä mitään, tuleeko se vaikka uudestaan syksyllä”, Pohjanmaan Ravi ry:n hallituksen puheenjohtaja Markku Autio avaa.

Hallituksen päätös oli Aution mukaan yksimielinen.

”Kaikilla raviradoilla on nyt varmasti tiukkaa, kun ei ole lipputuloja eikä ravintolatuloja.”

Jaakola kertoo odottaneensa innolla seuraavia Ruunakunkkareita järjestettäväksi.

”Tapahtumalla alkaa olla jalansijaa ja sen tunnettuus on lisääntynyt Pohjoismaissakin. Kesälomasta tuli nyt aiempaa pidempi. Olen ilmoittautunut työnhakijaksi ja uudelleen työllistyminen mahdollisimman pian on haaveissa. Laakereilla ehtii levätä eläkeläisenäkin”, hän toteaa.