Antti Teivaisen ohjastama Runoneito juuttui vetämään toista rataa. Se punnersi väkivahvasti maaliin saakka ja kukisti voittoväännössä toissa kesänä Kouvolassa ravikuningattaren tittelin napanneen Lumi-Oosan.”Mielettömän mahtavaa! Pikkuisen piti itkua päästää aidan varressa, kun kukaan ei nähnyt”, tamman omistaja-kasvattaja-valmentaja Mia Liipola paljasti voittajahaastattelussa.”Onnenkyyneliä”, Liipola jatkoi.Harrastajavalmentajalla huippuiltaRuovetisen Marika Enorannan ravi-ilta Vermossa osui napakymppiin, kun kumpikin hänen keskiviikkona kilpaillut valmennettavansa ylsi voittoon.Tammalähdössä Hannu Torvisen ohjastama Up Down Lily juuttui toisen radan veturiksi. Vaativasta juoksupaikasta huolimatta 4-vuotias tamma tuli väkevästi maaliin saakka ja purjehti ylivoimavoittoon.”Hevonen meni tosi hienolla tyylillä ja rennosti. Ei ollut missään vaiheessa lähtöä epävarmaa tunnetta”, Torvinen myhäili Enorannan treenattavan voiton jälkeen.Aloittelevien lämminveristen kisassa Torvinen ajoi Enorannan suojatin Definitely Mayben kirivoittoon.Macho Match illan voimakkainVoimaliigassa kilpailtiin kolmen kierroksen verran, mutta jo alussa tapahtui merkittäviä asioita, kun suosikki Macho Match pääsi keulapaikalle.Santtu Raitalan ohjastama Macho Match joutui jo matkalla työskentelemään tosissaan, kun Janita Antti-Roikon ohjastama Imaginable löi löylyä rinnalla. Mainittu kaksikko tuli maaliin lähes tasapäin, mutta riittävä ero löytyi keulahevosen eduksi.”150 metriä jäljellä tuntui, että kavereilla on enemmän voimia. Macho kuitenkin tsemppasi hyvin ja kurotti nenänsä ensimmäisenä maaliin”, Raitala iloitsi.Haastajadivisioonakarsinnassa vihtiläisen Saana Koivusen valmentama El Cheapo spurttasi parhaaksi.Bravissimo Kessin ja Dorea Fridon voitot täydensivät oikean Toto65-rivin. Täysosumalla voitti 6896,68 euroa, viidellä oikein sai 162,61 e.