Hannu Torvisen ohjastama Siirin Valtsu lähti kolmannen letkaan varhaisessa vaiheessa. Ori sai käskyn vapaalle radalle viimeisellä takasuoralla. Se eteni heti ylivertaista vauhtia. Siirin Valtsu kulki peräti 21,8/600 ja voitti murskatyyliin.”Ei ole mitään rajaa tuossa lopun tulemisessa. Se ei jää nyt miettimään, kun kuski kääntää kiriin”, Laine myhäili.Siirin Valtsu kilpaili vuonna 2023 vain viidesti, eikä voittanut kertaakaan. Sen tämän kauden saldo on kaksi kisaa ja kaksi näyttävää kirivoittoa.”Hoidimme SI-niveltä talvella, ja nyt se on ollut kuin eri hevonen. Treeniä on myös löysätty viime talviin nähden aika paljon. Sekin voi olla yksi tekijä. Hevonen on ollut nyt sellainen kuin 5-vuotiskeväällä oli.”Laine valotti hieman suojattinsa jatko-ohjelmaa.”Jossain kohtaa kokeillaan avoimissakin lähdöissä, mutta kokeillaan ajaa joku startti vielä niin sanottuja omia lähtöjä.”Siirin Valtsun ykköstila oli Torviselle illan kolmas.Derbyn Kevätsuosikissa jaettiin illan suurin ykköspalkinto 6000 euroa. Pekka Korven tallin Magical Prince nappasi potin keulajuoksulla.Avoimessa lähdössä oli vauhti hurjaa. Effronte Photo sai prässiä American Herolta ja joutui kiskomaan avauslenkin väliajoin 08,1-11,3. Se tuli uutterasti perille saakka, mutta paremman juoksun saanut Lexus Dream tuli voittomatsissa ohi.Junioritähdessä Emil Havulehto narutteli Arctic Dexpressin murskavoittoon. Nelivuotias teki keulasta ennätyksensä 15,2ake.Kohti Divisioonia -lähdössä Teemu Okkolinin ajama Sutkautus jyräsi parhaaksi johtavan kupeelta.Aloittelevien nuorten lähdössä kilpailivat 3-vuotiaat. Hannu-Pekka Korven tallin Endurance Boy latoi kirilenkin keulasta 14,9-vauhdilla ja piti parhaaksi.Anne Luttisen suojatin Estelle Travianin aikaisempi ennätys oli paperia, kun se meni voittoajan 16,4ke.Hannu Korven tallin Demir K.M.E. sai 2. sisältä kiritilat sopivasti ja kiri voittoon kipakasti.