Kylmäveristen tasoitusajossa oli etukäteen monta mahdollista voittajaa. Peräti 60 metrin takamatkalta startannut Varjohehku sujutteli sukkelasti kärkiporukkaan ja lopullinen juoksupaikka löytyi 3.ulkoa.Viimeisen takasuoran alussa alkanut kiri kantoi vakuuttavaan voittoon, ja 6-vuotias kulki viimeiset 700 metriä 25,0-kyydillä.Timo Mäkäräisen mukaan kengättömyys sopi tammalle oikein mainiosti. ”Hyvähän se oli. Vähän epävarmempi, kuin kengät jalassa, mutta ravasi kuitenkin tosi sulavasti”, Mäkäräinen analysoi.”Olin suunnitellut tätä kokeilua jo pitkään. Viime vuonna hiittasinkin sitä kengittä ennen Villinmiehen Tammakilpailua, mutta en tohtinut silloin riisua niitä kuitenkaan starteissa.”Hevosen seuraava tähtäin on asetettu Kaustisen tammadivisioonafinaaliin. ”Siellä ajattelin kokeilla, kun pisteidenkin pitäisi riittää. Jatketaan samalla balanssilla, ja tänään jäi vielä voimiakin varastoon, sillä korvia ei tarvinnut avata.”Kyseinen valjakko nousi otsikoihin jo pari vuotta sitten Haapajärven kesäraveissa. ”Kypärä tarttui takana juosseen hevosen turpaan. Tuli sellainen tunne, että tämä pitää saada äkkiä pois päästä, ja avasin hihnan toisella kädellä”, Mäkäräinen muisteli.”Onneksi tilanteessa ei käynyt mitään vakavampaa. Eikä varmaan kovin moni muu ole voittanut nykyisen raviurheilun aikana ilman kypärää.”Tammikuussa Lapista Lappajärvelle muuttanut Even Johnny on löytänyt huippuvireen ja nappasi Toto5-avauksessa kauden toisen täysosuman. Mika Rintala ajoi aikaisessa vaiheessa keulahevosen rinnalle ja tiesi tarkalleen, mitä teki.Antti Ala-Rantalan laittelema Dont Touch Me jatkoi pohjalaisten ilotulitusta samanlaisella taktiikalla. Keulassa juossut Capriccio d’Amore laittoi tiukasti hanttiin loppusuoran alkuun asti, mutta kauhavalainen voima puhui tylyä kieltään viimeisillä satasilla.Härmän Häjy otti illan toisen täysosuman Informed Amin kanssa, eikä toimivaa reseptiä kannattanut vaihtaa. Viime vuonna peräti 14 kertaa voittajakehään päässyt ruuna rikkoi tämän kauden osalta kuparisen, ja lähdön parhaasta ei jäänyt epäselvyyttä.Royal Ambitionin edellisestä voitosta ehti kulua lähes vuoden päivät, kunnes Oulun illassa oli aika palata kultakantaan. Mauri Jaara tarjosi treenattavalleen täydellisen reissun johtaneen Börjesinin puserossa, ja kirisuoran leiskautus oli komeaa katsottavaa. Samalla syntyi uusi ennätystulos 14,7ake.Jokivarren Kunkun pojat Alarik Huikea ja Anatude hoitelivat leiviskänsä tyylikkäillä esityksillä ja tekivät täten kunniaa isänsä muistolle. Ojanperän tallin sekä Santtu Raitalan kolmannen napakympin varmisti ravien päätöslähdön nimiinsä vienyt Profiili.Äimäraution muut onnistujat olivat montén mestari Mahatma Gee sekä Mika Rintalalle kuskiuran ensimmäisen tuplan tuonut Mozart Match.