Kuvassa oikealla olevaa herrasmiestä oli vaikea saada johdateltua rauhalliseen haastattelupaikkaan Solvallassa. Ystävää ja tuttavaa riitti tasaisin muutaman metrin siirtymävälein.

Lopulta useampi tunti istuttiin nokakkain ja haastattelu syntyi. Nyt on jutun kirjoittamisen aika ja ensi perjantain lehdestä voi lukea Jori Turjan tarinan.

Pieni anekdootti maistiaisiksi:
Ollaan vuodessa 1976, 16-vuotiaat Jori Turja ja Heikki Valkeaniemi ovat olleet kaksi viikkoa Risto Airaksisella töissä Axevallassa. Kumpikaan ei osaa ruotsia. Airaksinen lähtee viikoksi Amerikkaan.

“Risto on aina ollut ekonominen mies”, Jori Turja pohjustaa. “Minä sain 300 kruunua ja Heikki 200. Niillä piti pärjätä se aika. Viikonloppu tuli ja me mentiin tansseihin. Tuli sunnuntai, eikä ollut latin latia rahaa.”

“Ristolla oli koira ja koiranruokaa oli jääkaappi täynnä, mutta meille ei mitään. Jäätelöä oli kuitenkin pakastimessa ja Riston äidin poimimia ja pakastamia mansikoita. Kaksi-kolme päivää syötiin vain jäätelöä ja mansikoita. Sitten tuli pari suomalaista kaveria Göteborgista käymään ja pelasti meidät. Saatiin heiltä lainaksi rahaa ruokaan. Olisihan me tallikahviosta saatu syödä piikkiin, mutta sitä ei ymmärretty.”

“Risto tuli takaisin ja häntä harmitti kovasti, kun äidin laittamat mansikat oli syöty. Niitä hän oli suunnitellut syövänsä koko talven, mutta ne olikin meidän vatsoissa. Niistä mansikoista Risto on jaksanut muistutella myöhempinäkin vuosina.”