Heli Lepo on vetänyt Suomen Hevosenomistajien keskusliiton alaista keinoemovälitystä jo 18 vuotta. Hevosurheilu esittelee Lepon Kuukauden henkilönä juhannuksen kaksoisnumerossa. 

Keinoemovälittäjän tehtävät kulkevat mukana kaikkialle. Lepo kirjaa tammojaan ja varsojaan hänelle ilmoittavien henkilöiden yhteystietoja sinikantiseen vihkoon, josta sitten jakaa niitä eteenpäin apua tarvitseville.

“Tärkein tehtäväni on edelleen on näiden tammojen ja varsojen yhdistäminen, mutta totta kai on tärkeää, että on joku, jolta kysyä. Se on monesti uskonluomista. Se omistaja parka, joka on ensin valvonut ja odottanut monta yötä, joka sitten yrittää kamppailla sitä vierasta tammaa ja varsaa yhteen”, Heli Lepo kuvailee.

“Siinä tilanteessa se ihminen on ihan puhki, ja luovuttaminen saattaa käydä oman jaksamisenkin takia mielessä. Minä yritän sitten kysellä, että miten vaikkapa se tamma käyttäytyy. Usein, kun olemme hetken jutelleet, omistaja toteaakin, että hän jaksaa vielä koettaa. Ja sitten saattaa tulla vielä saman päivän aikana viesti, että tuolla ne nyt ovat, keinoemo ja orpovarsa laitumella täydellisenä parina sulassa sovussa.”

Keinoemovälittäjä Heli Lepo kotonaan Siuntiossa. Kuva: Hanna Laakso

Heli Lepo on hoitanut SHKL:n keinoemovälitystä jo 18 vuotta. Idea yhdestä koordinoidusta välityspalvelusta oli alkujaan myös hänen. Kuva: Hanna Laakso

Lepon hevostaustaa voi kuvailla rikkaaksi, sillä hän on ehtinyt nähdä paljon eri puolilla maailmaa. Missä maassa hän ajoi ikimuistoisimman ravilähtönsä? Entä mitä Lepo kertoo australialaisen kiitolaukkabisneksen tarpeisiin varta vasten kasvatettavista keinoemoista? Lue Kuukauden henkilö -artikkeli Hevosurheilusta keskiviikkona 20. kesäkuuta.

Juhannukseen on enää muutama päivä. Millaisia juhannustanhuja tanssitaan Erkki-Pekka ja Ilona Mäkisen tilalla Tampereen Teiskossa? Artikkelissa mukana hauskat sattumukset ja tarinat vuosien varrelta.

Uutispuolella kysellään viljelijöiltä, mitä alkukesän kuivuus tarkoittaa kauden heinä- ja kaurasadolle. Huolia on eri puolilla Suomea. Heinäsato uhkaa jäädä todella vaatimattomaksi.

”Tosi heikolta näyttää”, Varsinais-Suomessa Paimiossa heinää viljelevä Markus Isotalo kiteyttää tilanteen. ”Alle puoleen jää, joiltain lohkoilta jos kolmasosan saa normaalista, niin hyvä on.”

Lisäksi mukana ennakot kolmatta kertaa järjestettävään Nordic Kingiin, jossa kylmäveriset mittelevät Pohjoismaiden kuninkuudesta. Lue, mitä Gunnar Melander kertoo Härmään saapuvasta Månprinsen A.M.:stä.

Normaalia tuhdimmasta ratsastusliitteestä löytyy rutkasti kiinnostavaa luettavaa. Personal trainer -sarjassa jatkaa sertifioitu urheilupsykologi Anna Andersén. Lisäksi löytyy muun muassa laaja artikkeli, jossa Hevosurheilu kävi tapaamassa kilparadoille palannutta Sebastian Nummista ja tämän puolisoa Satu Liukkosta Ruotsissa.

Hevosurheilu ilmestyy seuraavan kerran juhannuksen jälkeen keskiviikkona 27. kesäkuuta. Toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää keskikesän juhlaa!


Haluatko tilaajaksi? Lehden pääset tilaamaan täältä. Tiesitkö, että digitilaajana voit lukea kätevän digilehden myös Hevosurheilun ilmaisessa sovelluksessa?

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat. 

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Lue loput lehdestä ›