Tomas Malmqvistin valmentama huipputamma esiintyy lauantaina Seinäjoella. Hevosurheilun perjantainumero kertoo Donna di Quattron taustat. 

Donna di Quattron tämän kauden viidestä startista neljä on päättynyt voittoon, ja sen ansiot ovat kohonneet jo yli 900 000 kruunun. Kausi alkoi Vincennesin voitolla, ja kotiinpaluun jälkeen tammalla on kolme peräkkäistä tolppaa. Toiseksi viimeinen tuli V75-yhteiskierrokselta Norjan Momarkenista, jossa taakse jäi Yonkersin MM-lähdön sankari Papagayo E.

Huhtikuun alussa Solvallan Stoeliten-lähdössä Donna di Quattro viuhahti maililla uuden ennätyksen 10,9a kengät jalassa.

”Kyllä me lähdemme tavoittelemaan kärkisijoja Seinäjoelta”, valmentaja Tomas Malmqvist sanoo.

Muiden kovien ulkomaalaisnimien lisäksi lähtölista puhkuu suomalaismahdollisuuksien puolesta. Lue muun muassa Markku Niemisen ja Tuomas Korvenojan mietteet ennen lauantain kisaa.

Gunnar Melanderin ja AnnaMaria Öbergin kylmäveritähti Månprinsen A.M. saapuu Seinäjoelle voittamaan. Lähikuvassa kerrataan kausi kaudelta, miten yhdeksänvuotiaan hevosen nousu huipulle on tapahtunut.

”Se on lisäksi erittäin viisas hevonen ja tietää koko ajan, missä ja miten mennään. Sillä on tosi iso kapasiteetti. Näin kovakapasiteettistä kylmäveristä minulla ei ole koskaan ollut”, valmentaja luonnehtii hevosta.

Ruotsin kilpailut ovat jääneet omistaja Öbergin porttikiellon vuoksi tältä kaudelta väliin.

“AnnaMarian ja Månprinsenin välillä on sielujen sympatiaa. AnnaMarian läsnäolo rauhoittaa hevosta. Tämän vuoksi emme voi kilpailla, ellei hän ole paikalla”, Melander sanoo.

Suomalaisyleisön eteen Månprinsen A.M. saapuu kilpailemaan tulevan viikonlopun lisäksi myös juhannuksena Härmässä.

Lehdessä on mukana paneeli, jossa asiantuntijat kertovat oman käsityksensä Antti Pylkkäsen viime viikolla 7 oikein -lehdessä ilmoille heittäneestä bonusmalli-ideasta. Idean mukaan ravien parhaalle voittajalle tai suoritukselle maksettaisiin lisäpalkinto.

Perjantain numero on myös poninumero, jossa palataan muun muassa ponioripäiville.

Ratsastusliittessä käydään Hämeenlinnassa MP Riding Centerissä, missä treenataan kovaa vauhtia kohti GP-kauden aloitusta. Petri Korhosella on allaan hyvä hevonen ja valmentajina sellaiset nimet kuin Martin Fuchs ja Anna-Julia Kontio. Fuchsiin päästään tutustumaan enemmän erillisessä lähikuvajutussa.

Myös olympiatunnelmia haistellaan. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski sanoo, että on hyvä, että joukkueessa on muitakin kuin keihäänheittäjiä.

Elmo (Jankari) sopii muutenkin meidän nuoreen urheilijajoukkoomme aivan loistavasti.”

Nämä ja paljon muuta Hevosurheilussa perjantaina 29. huhtikuuta. 

Tilaa Hevosurheilu tai osta näköislehti.