Koskelat tekevät varsoista ravureita

Koskelat tekevät varsoista ravureita

Täysin omanlaisensa konseptin luoneet Tiina ja Juha Koskela pitävät Forssan Pilvenmäellä varsojen opettamiseen ja valmentamiseen erikoistunutta ravitallia. Varsoja treenataan elokuusta seuraavan vuoden heinäkuuhun.

”Varsan opettaminen mielletään siksi pariksi kuukaudeksi. Me ei olla otettu yhtään asiakasta, jotka tarvitsevat vain sen palvelun”, Juha Koskela kertoo.

Lähikuvassa tutustumme Koskeloiden toimintaan ja metodeihin. Pariskunta paljasti, mitkä kuuluvat heillä varsojen vakiovarusteisiin ja mitä joidenkin suosimia varusteita ei käytetä heillä koskaan. Oppia he ovat käyneet hakemassa muun muassa Yhdysvalloissa Trond Smendshammerilla ja Ruotsissa Olle Goopilla.

Saumatonta yhteistyötä tekevät myös ravivalmentaja Kari Alapekkala ja hänen puolisonsa, eläinlääkäri Irene Kelloniemi. Samanlaista yhteistyökykyä valmentaja peräänkuuluttaa myös Lapin raviradoilta, jotta alueen raviurheilua saataisiin kehitettyä. Yhteistyön puolestapuhuja Alapekkala kertoo myös, miksi hän toivoisi yhä useamman hevosenomistajan rohkaistuvan kilpailemaan Bodenissa.

Tänä kesänä Toto65-raveja ajettiin isojen maakuntaratojen lisäksi pienemmillä maakuntaradoilla ja kesäradoilla. Fintoto Oy:n kehitysjohtajan Reijo Anttilan mukaan kokeilu oli onnistunut. Hevosurheilu selvitti tärkeimmät luvut kokeilun takana pelivaihdoista yleisömääriin ja sen, aiotaanko kokeilua tulevina vuosina jatkaa elokuun puoliväliä pidemmälle.

100:sta suomalaisesta olympiakomitean tuen piirissä olevasta urheilijasta kilpaili Rio de Janeirossa noin puolet. Suomen ainoa edustaja Rion olympiarastuksessa, Elmo Jankari ei saa useista hakemuksistaan huolimatta tukea Suomen olympiakomitealta. Suomen Ratsastajainliitolla taas ei ole mahdollista tukea merkittävästi rahallisesti yksittäisiä urheilijoita. Jankarin mielestä liitto voisi auttaa häntä merkittävästi lobbaamalla. Ratsastusliite selvitti suomen ainoan olympiaratsastajan urheilija-avustustilanteen.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi.

Tai osta näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi