Callela Elizan hoitaja Johanna Kyläkoski nauttii hankalista projekteista, mutta myöntää niiden olevan myös joskus raskaita.
Callela Elizan hoitaja Johanna Kyläkoski nauttii hankalista projekteista, mutta myöntää niiden olevan myös joskus raskaita.Kuva: Hanna Laakso

Luottamus syntyy hitain askelin – Kuukauden hevonen on vaatinut pitkää pinnaa

Hevosurheilun marraskuun kuukauden hevonen, kaksivuotiaiden kärkiryhmää edustava Callela Eliza on ollut hoitajalleen Johanna Kyläkoskelle pitkä projekti. 

Markku Niemisen valmentama ja tamperelaisen Rauno Asosen RAQ Team Oy:n omistama tamma vietti viime talven Niemisen Teivon tallilla opetettavana. Nyt Callela Eliza, "Elli", kaksivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunu-finaalin ykkönen, on valmennettavana Niemisellä Urjalassa.

Varsa on ollut keskivertoa oikukkaampi. Kyläkoski kertoo, että kaikki asiat on jouduttu tekemään hitaasti, mutta nyt hevonen on alkanut selkästi tasaantua.

"Se on Teivossa edelleen vähän hankalan hevosen maineessa. Kävimme nyt siellä klinikalla, kun jänispatit piti polttaa, ja sieltä suunnilleen hoitohenkilökunta katosi jonnekin, kun Elli tuli", Kyläkoski nauraa.

"Mutta sielläkin ihmiset lopulta totesivat, että tästähän on tullut ihan hevonen, kaikki saatiin tehtyä. Sellaisesta tilanteesta huomaa, miten paljon se on vuodessa muttunut."

Kyläkoski sanoo, että ajohommat hän on jättänyt tähän asti valmentajalle. Starteissa hevosen ohjaksissa on Mika Forss.

"En ole ajanut sillä muuten kuin Seinäjoella radalta varikolle. Siellä Mika naurahtikin minulle, että nyt joudut sitten ajamaan."

Hevosen omistaja Rauno Asonen on Markku Niemisen pitkäaikainen yhteistyökumppani ja pitkän linjan hevosenomistaja. Mitä omistaja ja valmentaja ovat mieltä hevosen kehityksestä? Mitä Asonen sanoo verratessaan Callela Elizaa muihin hevosiinsa? Miksi he ovat valinneet hevosen vakio-ohjastajaksi juuri Mika Forssin? Miten hevosen normaali viikkorytmi rakentuu? Miksi Callela Elizaa kutsutaan Elliksi? Millaista ulkomaan kilpailumatkaa taustatiimi Callela Elizan kohdalla harkitsee? 

Lue lisää Asosen, Niemisen ja Kyläkosken mietteitä Callela Elizasta Hevosurheilusta keskiviikkona 9. joulukuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi