Nuoret sankarit valtaavat Virpiniemen

Nuoret sankarit valtaavat Virpiniemen

Ponikuninkuusravit juostaan Virpiniemellä tulevana viikonloppuna. Monet raviurheilun nuorista nousevista nimistä ovat niittäneet menestystä ponikuninkuusraveissa, eikä tapahtuman merkitystä raviurheilulle sovi vähätellä. Tuorein Hevosurheilu esittelee kuninkuus- ja kuningatarlähtöjen osallistujat.

Esittelyiden lisäksi kerromme ponikuninkuusravien historian Golda Apachen ja Juho Ihamuotilan ajoista tähän hetkeen. Lähikuvassa valokeilaan pääsee vuonna 2002 syntynyt valmentaja- ja ohjastajalupaus Melissa Melkko.

Turon Linda on ottanut tällä kaudella neljä voittoa ja päihittänyt muun muassa kahdesti takamatkalta lähteeneen kuningatarkilpailun kakkosen Akaasian. Tämä vuosi on ollut 9-vuotiaalle tammalle sen uran menestyksekkäin. Tuo menestys on kyetty luomaan monista vastoinkäymisistä huolimatta.

”Minulta umpisuoli puhkesi, syöpä löytyi ja suolia vietiin. Susanna ilmoitti, että Turon Lindan kanssa jatketaan, hevonen ei lähde mihinkään ja hän hoitaa kyllä”, kertoo hevosen omistaja Olavi Hautaketo Turon Linda siirtymisestä hänen tyttärensä valmennukseen.

Lähikuvassa Turon Lindan ja Olavi Hautakedon yhteinen polku, joka on kulkenut Evijärven jäältä voittajakehiin.

BWT Burnin Alive on menestynein Brad de Veluwen Suomeen rekisteröidyistä jälkeläisistä. Suuren yleisön tietoisuuteen se iskeytyi toukokuussa Lahdessa, kun se juoksi 3-vuotiaiden tammojen volttilähetyksen Suomen ennätyksen. Seuraavaksi se kilpailee Tampereella Tammakriteriumin finaalissa. Tuomas Korvenoja kertoo, mistä pieni hidastus tamman kehityskaaressa Lahden ennätysjuoksun jälkeen on johtunut ja millä tavoin tamma muistuttaa häntä sen isästä.

Olympialaiset pyörähtivät käyntiin. Suomen ainoa edustaja ratsastuksessa on 23-vuotias Elmo Jankari. Yleisradio televisioi olympialaiset, mutta nähdäänkö lähetyksissä Jankarin edesottamuksia ja mihin aikaan niitä voi seurata? Hevosurheilu selvitti Yleisradion aikataulun sekä hyödylliset verkkosivustot, joiden avulla voi pysyä ajan tasalla silloin, kun televisiokuvaa ei ole saatavilla.

Ratsastus-liitteessä kerrotaan lisäksi Jankarin viimeisimmät kuulumiset ennen tulevaa koitosta ja selvitetään, onko ratsastus tilastojen valossa todella kaikkein tasa-arvoisin olympialaji.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi.

Tai osta näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi