Suomi sai uudet kuninkaalliset

Suomi sai uudet kuninkaalliset

Vitter kruunattiin kuninkaaksi ja Saaga S säilytti kruununsa. Hevosurheilun tuoreimman numeron välistä löytyvä Kuninkuusravien tulosliite kertoo viikonlopun tärkeimmät hetken ja paljastaa muun muassa, millainen oli Vitterin ensimmäinen aamu kuninkaana.

Viikonlopun jälkeen Sahalahden Sipilään kahvipöydän ääreen kokoontui usean sukupolven tietämys ja tarinat hevosista.

”Kyllä mumman ja pappavainaan neuvoilla on ollut paljon annettavampaa Vitterillekin”, Sabrina Erus sanoo.

Kahvikupin äärellä Vitterin valmentaja Jalmari Svart kertoi, minne hän aikoo viedä ravikuninkaan seppeleen. Hän myös paljasti, miksi yksittäinen lehdestä poimittu valokuva pelasti Vitterin kesäkilpailukauden.

Kuninkuusravien tulosliite sisältää myös laajat selostukset kuninkuus- ja kuningatarkilpailujen kulusta. Liite sukeltaa lisäksi Baletin Salaman huikean MM-juoksun tunnelmiin ja tarjoaa laajan analyysin viikonlopun ravitapahtuman onnistumisesta.

Ohjastaja Joni-Petteri Irri vietti puolitoista vuotta Timo Nurmoksella Ruotsissa. Ajatus kotiinpaluusta kypsyi hiljalleen, ja nyt Irri on palannut takaisin kotitilalleen Sastamalaan. Ruotsista hänellä oli tuomisinaan tärkeitä kontakteja ja uusia hevosia. Lähikuvassa Irri kertoo, miltä elämä Suomessa maistuu muuton jälkeen ja onko tilalla odotettavissa sukupolvenvaihdos.

Viikonloppuna juostava The Hambletonian on maailman merkittävin kärryurheilukilpailu. Tuleva viikonloppu saattaa nostaa sekä menestysvalmentaja Ron Burken että siitosori Muscle Hillin aivan uudelle tasolle. Avain nousuun on ennakkosuosikki Southwind Frank. Hevosurheilun laaja analyysi kertoo, mikä tekee juuri tästä vuodesta Burkelle ja Muscle Hillille erityisen tärkeän.

Mika Forssin menestysviikonloppu alkoi jo perjantaina, kun hän voitti Saksassa raviohjastajien Euroopan mestaruuden. Uutisissa kuullaan Forssin mietteitä sekä voitosta että tulevista MM-kisoista, joihin voitto avasi tien.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi.

Tai osta näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi