Petri Salmela on Indigo Sisun valmentaja. Kuva: Anu Leppänen
Petri Salmela on Indigo Sisun valmentaja. Kuva: Anu Leppänen

200 000 kruunua suomalaisomistajalle: ”Tähän tähdättiin”

Petri Salmelan valmentama Indigo Sisu kiri 2-vuotiaiden Vinterfavoritenin ykköseksi Solvallassa. Konetyö Ukkolan omistama Chocolatierin poika tienasi 200 000 kruunua.

Kärkipaikka vaihtui alussa muutamaan otteeseen. Mi Ma Ohrtus (Jocose) merkitsi kierroksen väliajan 15,2 nimiinsä. Ulf Ohlssonin ajama Indigo Sisu juoksi alun neljäntenä sisäradalla ja eteni siitä toiseen pariin ulos. Indigo Sisu kiri ykköseksi ajalla 15,7a/2140m.

”Indigo olisi voinut voittaa jo aikaisemmin, mutta sillä on ollut huonoja lähtöpaikkoja. Nyt oli hyvä paikka, mutta sillä ei ollut nyt isoa merkitystä, kun lähtö oli pieni. Onni, että matkalla ajettiin lujaa. Kari Ukkola osti hevosen huutokaupasta. Se oli Olli Henttosella Suomessa opetettavana, ja sillä ajettiin pari starttia. Se tuli meille hienossa kunnossa ja hienosti käsiteltynä. Näki, että varsa oli ollut ammattimiehellä. Siitä oli hyvä jatkaa. Indigo on alkanut nyt kasvaa, ja se pitää tauon. Yritetään tulla takaisin heti keväällä. Muistaakseni voitimme Vinterfavoritenin myös Cupido Sisulla, ja tähän tähdättiin myös Indigo Sisulla”, Salmela sanoi Hevosurheilulle.

Team Melkko & Sorosen valmentama ja Talli Massit Vähissä omistama MAS Capacity ravasi voiton 5-6-vuotiaiden lähdössä. Jorma Kontio ajoi johtopaikalle, ja voitto tuli helposti ajalla 13,3a/2140m.

Hannu Korven Janis Joplin Boko on saanut paljon uutta puhtia juoksuunsa. Tamma kiri 2640 metrin ryhmässä ykköseksi. Korpi tarjosi tarkan juoksun johtohevosen takana. Jarrukärrytreeni on ollut tehokasta, se näkyi vahvassa kirissä.

Elian Web kilpaili avoimessa ryhmässä, joka oli Gösta Nordins lopp. Sillä oli hankala lähtöpaikka, ja kiri kantoi viidenneksi. Stefan Melanderin valmentama Disco Volante viiletti ylivoimaiseen voittoon Ulf Ohlssonin ajamana ajalla 12,1a/2140m.

Timo Nurmoksen Boston Wise L oli omaa luokkaansa 3-vuotiaiden Sören Nordins lopp -kisassa. Erik Adielsson ajoi voiton ajalla 13,7a/2140m. Antti Peltolan kasvattama Hopeusteponalego nousi kolmanneksi.

Gunnar Nordins lopp oli 4-vuotiaiden kisa. Svante Båthin Global Adventure hallitsi johtopaikalta ja voitti  Adielssonin ohjastamana ajalla 13,7a/2140m.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi