Joviality otti odotetusti johtopaikan Oslo GP:ssä. Se veti kierroksen 09,9. Barack Face eteni toisen radan vetäjäksi, ja Banderas Bi nousi sen taakse. Barack Face taipui, ja Gocciadoro käänsi Banderas Bin kiriin. Joviality ei pystynyt vastaamaan, ja Banderas Bi eteni ykköseksi ajalla 10,5a/2100. Daniel Redénin Kentucky River kiri vahvasti kakkoseksi Örjan Kihlströmin ajamana. Joviality kesti kolmanneksi ennen 4-vuotiasta Devilish Hilliä, joka teki hienon juoksun kovassa seurassa. Stoletheshow jäi kuudenneksi.”Tuntuu hienolta. Nyt olen voittanut Oslon kisan myös kuskina valmentavallani hevosella (Jorma Kontio ajoi Vitruvion ykköseksi 2019). Banderas Bi on todellinen champion. Saimme tänään hyvän juoksun, ja viimeiset 200 metriä tultiin tosi kovaa. Ulkopuolelle tuli vielä hevonen, joka kiritti meitä. Banderas kilpailee seuraavaksi ehkä Italiassa”, Gocciadoro sanoi.”Barack Face väsyi ensimmäisen kerran urallaan. Hevosen täytyy olla sairas, tai sitten sillä oli huono päivä. Asia tutkitaan”, Adrian Kolgjini kertoi.Dramatiikkaa oli ennen lähtöä, kun Banderas Bin jalassa oli pieni naarmu, joka oli tullut karsinasta tai karsinan ovesta. Eläinlääkärit antoivat starttiluvan, vaikka usein pieni vähän vertavuotava haava voi aiheuttaa poisjäännin.Tammalähdön voittaja palkittiin 300 000 kruunulla. Daniel Redénin Felicia Zet oli suosikki. Se pystyi pitämään sisäradalta johtopaikan ja veti avauspuolikkaan 07,4-vauhtia. Takasuoralla Delicious Gar aloitti prässin, ja Felicia Zet joutui antautumaan. Björn Goopin Betting Pacer oli vahvin maalisuoralla ja pinkoi ykköseksi ohi Delicious Garin. Ykkönen oli Goopin 8000. voitto.”Tämä on tosi suurta, jo 8000 on numeronakin todella iso. Hienoa, että voitto tuli Betting Pacerilla. Se myös ansaitsi jälleen onnistumisen. Conny Nobellin Derbyvoitto on ehkä se suurin ykkössija urallani. Derby oli kilpailu, jonka myös isä-Olle olisi halunnut voittaa. Samoin tietysti Prix d’Amériquen voitto Readly Expressillä ja kaksi Elitloppet-voittoa Timokolla ovat aina mielessä”, Goop kertoi.Toto75-kierros alkoi stayerlähdöllä. Daniel Redénin valmentama Indy Rock oli suuri suosikki. Se oli kaukana kärjestä, kun lähdettiin päätöskierrokselle. Mutta Örjan Kihlström tiesi, mitä teki. Kun hän käänsi Indy Rockin kiriin, maisema vaihtui. Readly Expressin poika eteni maalisuoralla helposti ykköseksi ajalla 13,5/3180.”Sanoin omistajalle, että olemme nyt liian kaukana, ja kirikierroksesta tulee raskas. Mutta kaikki ratkesi lopulta helposti. Indy Rock on hevonen, joka kuuluu toisiin divisiooniin, missä se tänään juoksi”, Redén kertoi.Tangen Bork lähti suosikkina Alm Svartens Minneslöp-kisaan. Tom Erik Solberg ajoi keulaan jo ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Avauspuolikaan vauhti oli 17,4. Tangen Bork piti varmasti voittoon ennen ruotsalaisia ja voitti ajalla 19,9a/1609. Jan-Olov Perssonin valmentama B.W.Sture eteni johtavan takaa kakkoseksi Örjan Kihlströmin ajamana. Månlykke A.M. kiri kolmanneksi.”Tiesin, että Tangen Bork on huippukunnossa, ja halusin keulaan. Kaikki saivat mahdollisuuden lähdössä. Tangen Bork jää joskus odottelemaan muita, kun on yksin keulassa, mutta tänään se piti varmasti voittoon”, Solberg sanoi.Alessandro Gocciadoron Ete Jet teki hienon juoksun 4-vuotiaiden Europamatch-lähdössä. Maharajahin poika lähti takasuoralla kiriin toisesta ulkoa, singahti hetkessä keulaan ja voitti ylivoimaisesti ajalla 12,5a/2100.Gocciadoron toinen voitto tuli sprintterilähdössä. Jimmy Ferro B.R. höyrysi keulapaikalla ja vei avauspuolikkaan 06,1-vauhtia ja kierroksen 08,0-kyytiä. Gocciadoro sai pidettyä Love Youn pojan ravilla maalisuoralla. Jimmy Ferro B.R. paineli voittoon ajalla 10,0a/1609.