Anything For You eli "Antti" ja Hannu Torvinen.
Anything For You eli "Antti" ja Hannu Torvinen.Kuva: Hanna Laakso

Anything For You ylitti taustajoukkojen odotukset

Harrastajavalmentaja Jaakko Kyrön Anything For You juoksi Klass I -finaalissa neljännelle sijalle. 

Ennen lähtöä Kyrö harmitteli hevosen juoneen matkan aikana huonosti, eivätkä odotukset menestyksen suhteen olleet sen vuoksi kovin korkealla.

Lämmityksessä ohjastaja Hannu Torvisen mukaan hieman liiankin rauhalliselta tuntunut hevonen latautui kuitenkin starttiin ja kiri lopussa hyvin neljänneksi.

"Kymppipaikalta päästiin hyvin suosikin selkään (Making Love/Johnny Takter), mihin oli tarkoituskin, sillä ajattelin, että siitä voisi päästä kirimään hyvin loppua. Pikkuisen jäimme siitä ennen viimeistä kurvia, ja siinä kaveri pääsi vähän tunkemaan väliin, mikä vei meiltä vähän vauhtia, mutta hevonen tuli hienosti maaliin", Hannu Torvinen kommentoi.

Malkinia ohjastanut Robert Bergh nostatti Hannu Torvista ja Anything For Youta kaksi kertaa viimeisen 500 metrin aikana. Tuomaristo määräsi Berghille kolmen päivän ajokiellon sekä 3000 kruunun sakon.

Lähdön voiton vei Johan Untersteinerin Niagara Broline. Klass I -finaalin tulokset kokonaisuudessaan voit lukea osoitteesta travsport.se.

Lue lisää Hevosurheilusta keskiviikkona 31. toukokuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi