Elitloppet. Kuva:Jarno Unkuri
Elitloppet. Kuva:Jarno Unkuri

Elitloppet ajetaan sunnuntaina illalla

ATG, Solvalla ja Ruotsin TV4 tiedottivat, että Elitloppet-sunnuntain aikataulu on laitettu uusiksi. Elitloppetin finaali juostaan Suomen aikaa klo 21.30.

Aikataulumuutos johtuu siitä, että ravit ajetaan ilman yleisöä. Kun kotisohvilla kilpailua katsoo vähintään puoli miljoonaa katsojaa, halutaan tapahtuma siirtää paraatipaikalle tv-lähetysten osalta. Ruotsin suosittu TV4-kanava näyttää Elitloppetin finaalin suorana.

”Elitloppet on yksi suurimmista tapahtumista niin Ruotsissa kuin myös kansainvälisesti. Olemme erittäin iloisia, että voimme näyttää maailman parasta raviurheilua parhaaseen katseluaikaan”, urheilupäällikkö Erik Westerberg kertoi TV4:n ja C Moren tiedotteessa.

Sunnuntain kilpailupäivä alkaa heti 75-kierroksella klo 16.00 Suomen aikaa. 75-pelin päätöskohteet ovat Elitloppetin karsintalähdöt. Pienen paussin aikana valitaan Elitloppetin finaalin lähtöradat. Ilta huipentuu Elitloppetin finaaliin. ”Kun yleisö ei pääse paikanpäälle kokemaan tunnelmaa, niin on fantastista saada välitettyä tapahtuma kotivastaanottimiin parhaaseen katseluaikaan”, Solvallan toimitusjohtaja Jörgen Forsberg iloitsi.

Elitloppet-sunnuntain 31.5. aikataulu:
16:00 Lähtö 1: T75-1
16:25 Lähtö 2: T75-2
16:50 Lähtö 3: T75-3
17:15 Lähtö 4: T75-4
17:45 Lähtö 5: T75-5
18:20 Lähtö 6: T75-6 DD-1 Elitloppet karsinta 1
18:45 Lähtö 7: T75-7 DD-2 Elitloppet karsinta 2

19:10: Ratojen valinta Elitloppetin finaaliin
19:30 Lähtö 8: T4-1
19:55 Lähtö 9: T4-2
20:20 Lähtö 10: T4-3
20.45 Lähtö 11: T4-4

21:30 Lähtö 12: Elitloppet finaali
(ajat ovat Suomen aikoja)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi