Suomessa Nelilyn Airkingin ohjaksissa on monté-lähdöissä nähty Liisa Nummi.
Suomessa Nelilyn Airkingin ohjaksissa on monté-lähdöissä nähty Liisa Nummi.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Tuija Irrin talliin kaksi monté-voittoa Solvallasta

Irrin tallin hevoset Nelilyn Airking ja Licence Holder pinkoivat tänään kumpikin omien lähtöjensä voittoihin Solvallan lounasraveissa. 

Irrin tallin tallipäällikkö ja Nelilyn Airkingin osaomistaja Jonna Irri sanoo, että päivä oli hänelle tietynlainen unelmien täyttymys.

"Omistajalle se on varmaan ihan niitä kaikkein hienoimpia juttuja, että hevonen voittaa Solvallassa."

Sekä Licence Holder että Nelilyn Airking ovat viime aikoina esittäneet hyviä otteita juuri monté-lähdöissä.

"Kummankin hevosen olemme tienneet olevan lahjakkaita, ja Licence Holder on toki juossutkin jo paljon rahaa, mutta niillä molemmilla oli uralla suvantovaihe menossa. Esimerkiksi vuosi sitten en olisi uskonut, että Nelilyn Airking enää koskaan lähtee lentoon. Montésta ne ovat kummatkin saaneet uuden uran itselleen ja piristystä myös kärrylähtöihin", Jonna Irri toteaa.

Irri kertoo, että Nelilyn Airkingin vieminen Solvallaan mietitytti etukäteen jonkin verran, sillä lähdön sarjamäärityksen mukaan urallaan 0—300 000 kruunua tienanneita hevosia sai ohjastaa maksimissaan 30 monté-lähtöä urallaan ohjastaneet kuskit. Nelilyn Airkingiä (24 014 euroa, 14,ake) ohjasti Solvallassa Josefine Bood.

"Hevonen ei ole kaikista helpoin, ja vähän mietittiin sitä, miten kokemattoman ohjastajan kanssa sitten kävisi. Onneksi kävi näin, siis onneksi lähdettiin!"

Nelilyn Airking kilpaili Solvallassa viimeksi joulukuun alussa, jolloin tuloksena oli montésta toinen sija.

"Sille on valitettavasti tosi vähän näitä sarjoja Suomessa, minkä vuoksi ollaankin nyt käyty Ruotsissa. Ja palkintotaso on totta kai myös erilainen, tänään Licence Holder sai 30 000 kruunua (noin 3 150 euroa) ja Nelilyn Airking 20 000 kruunua (noin 2 100 euroa), ei sellaisia rahoja ole Suomen tavallisissa monté-lähdöissä jaossa", Jonna Irri sanoo.

Licence Holderia ohjasti Jenni Kaija, ja hevosen voittoaika oli 15,1a/2140 metriä. Nelilyn Airking voitti ajalla 18,1a/2140 metriä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi