Hopeahevoset pääsivät lähtemään sisimmiltä lähtöradoilta. Claes Sjöström täräytti alussa kultadivisioonalaisen Jerka Stingin keulaan. Mika Forssin ajama Dollar Doc jäi kolmannelle ja eteni vähitellen johtavan rinnalle. Johan Untersteiner karautti Winner Brodden keulahevosen ulkopuolelle kierros jäljellä. Winner Brodde oli selvästi vahvin ja voitti ajalla 13,3a/2140. Betting Pacer kiri vahvasti kakkoseksi, Jerka Sting kesti kolmanneksi.”Claesin hevonen (Jerka Sting/Sjöström) oli aivan liian nopea alussa, sille emme olisi pystyneet vastaamaan. Lähtö oli kovatasoinen ajaa matkalla johtavan rinnalle, mutta hevonen on vahva, ja niin päätin tehdä. Voitto tuli varmasti. Winner Brodde toimii hyvin kenkien kanssa, ja ajamme varmaan ainakin finaaliin Ruotsissa. Ranska on myös mielessä” Johan Untersteiner sanoi.75-kierroksen piti alkaa Mattias Djusen tallin voitoilla. Ensimmäinen kohdelähtö sujui odotuksien mukaisesti. Mats E Djuse ajoi Nouchka di Quattron johtavan rinnalta voittoon ajalla 15,7a/2140.Djusen tallin Tretiak oli suursuosikki toisessa 75-lähdössä. Bold Eaglen 5-vuotias poika laukkasi ensimmäisessä kaarteessa. Sen jälkeen juoksu meni aivan liian raskaaksi, ja Tetriak väsyi johtavan rinnalta. Adam Ivarssonin ajama ja Agneta Nordgrenin valmentama Ice in Brego kiri johtavan takaa yllätysykköseksi, voittajakerroin oli 94,29.Klass III palasi 75-sarjatarjontaan, ja siinä voitto meni Mattias Djusen talliin. Mats E Djusen ajama Four White E.G. kiri toisesta ulkoa ykköseksi niukasti ohi johtaneen Just Garyn, jota ajoi Kaj Widell. Juha Saarijärven omistama ja Saarijärven ja Tapani Raunion kasvattama Ossie Artist pääsi myöhään kirimään ja ehti sisäkautta seitsemänneksi.”Maalissa näytti siltä, että Four White E.G. työnsi turpansa ykköseksi. Lähdössä oli vauhtia tosi paljon. Four White on kehittynyt viime kuukausina paljon. On tosi hyvä asia, että Klass III palasi STL-lähtöjen sarjatarjontaan. Se on myös omistajille erinomainen juttu”, Mattias Djuse totesi.Heikki Matias Koskelan Makalu Doc ravasi yllätysvoiton 75-pelin päätöskohteessa Klass I:ssä. Se juoksi toisen jonon kolmantena ja kiri vahvasti ykköseksi Ulf Ohlssonin ajamana. 7 oikein tuloksella sai 10 miljoonaa kruunua.”Makalu Doc on tehnyt pitkään hyviä juoksuja. On tosi mukavaa, että se nyt onnistui voittamaan”, Jarno Koskela iloitsi.Diamantstoet ajettiin jo ennen 75-kohteita. Örjan Kihlströmin ajama Xerava C.D. pinkaisi kärkeen. Hans R Strömbergin valmentama Uncle Lassen tytär piti paikkansa ja voitti ajalla 12,7a/1640. Veikko Haapakankaan valmentama Chanel Trio kiri lähelle ja kakkoseksi. Melkko&Sorosen Edima nousi takasuoralla johtohevosen rinnalle ja sinnitteli neljänneksi.