Jörgen Westholm voitti V75 Champion -kisan

Jörgen Westholm voitti V75 Champion -kisan

Rommen radan valmentaja Jörgen Westholm voitti arvostetun V75 Champion -kisan Åbyssä. 15 ohjastajaa mitteli kuudessa osalähdössä, ja Westholm oli pistehai.

Oman tallin hevoset ratkaisivat ajajakilpailun kärkisijan. Westholmin voitot alkoivat Strong Heartbeatilla, joka tuli sairaustauolta. Se paineli keulasta vakuuttavasti ykköseksi. 4-vuotiaan Maharajahin pojan otteet ovat sellaiset, että siinä on ainesta ikäluokkalähtöihin. Erkki Kujansuun kasvattama Bossy Alley kiri Örjan Khlströmin ajamana vahvasti kakkoseksi. Remarkable Feet oli Westholmin toinen voittaja. Se meni ykköseksi myös johtopaikalta.

Örjan Kihlström sijoittui kakkoseksi. Hän ajoi Petri Puron valmentaman Burning Manin voittoon ajajakilpailun ensimmäisessä osalähdössä. S.J.’s Caviarin poika hallitsi johtopaikalta.

Rikard N Skoglund otti kolmossijan. Hän voitti päätöskohteen Green Mamballa, mutta se ei riittänyt nostamaan häntä kärkeen, kun Westholm otti kakkossijan Shutter Islandilla ja Kihlström nelossijan Wild Lovella.

Jörgen Westholmia on pidetty enemmän valmentajana kuin ohjastajana. Mutta kyllä hän ajaakin osaa. ”Tämä on ihan huikeaa. Viimeisessä lähdössä vain seurasin selissä mahdollisimman pitkään ja katsoin, mitä Skoglund ja Kihlström tekevät. Vaikka olin maalissa kakkosena, niin tuuletin. Niin hyvältä Champion-kisan voitto tuntui”, tyytyväinen Westholm kertoi. Westholmin pistemäärä oli 87, Kihlströmin 79 ja Skoglundin 72.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi