Kaikki on valmista 19 ravurilla miljoonan dollarin kilpailuun. Kuva Totofoto
Kaikki on valmista 19 ravurilla miljoonan dollarin kilpailuun. Kuva Totofoto

Long Tom radalle kahdeksan , Sortielle rata kolme Hambletonianin karsintalähdöissä

Hambletonianin osanottajat arvottiin tiistaina Meadowlandsin raviradalla lauantaina juostaviin karsintalähtöihin ja lähtöradoille.

Suomalaisten Esa Pehkosen ja Kim Vörlinin omistama Long Tom sai lähtöradan kahdeksan (8).

Mirva Boguckin osaomistama Sortie lähtee radalta kolme (3) omassa karsintalähdössään.

Maailman suurin avoin ravikilpailu 3-vuotiaille lämminverisille ravureille Hambletonian juostaan Meadowlandsin raviradalla New Yorkin vieressä lauantaina 5. elokuuta.

Voittajalle on luvassa puolet miljoonan dollarin palkintopotista.

Campbell ennustaa tasaista Hamboa

Sunnuntaina uransa viimeisen ravikilpailun ajanut John Campbell oli mukana seuraamassa arvontatilaisuutta uudessa roolissaan eli Hambletonian societyn uutena puheenjohtajana.

Hevosurheilulle hän totesi Hambletonianista muodostuneen tänä vuonna ennakkon tasaisemman kuin pitkiin aikoihin.

"Kilpailu on hyvin avoin Walnerin jäätyä pois", Campbell tuumasi.

"En usko, että tänä vuonna juostaan ennätystä. Voin olla väärässä, mutta niin minusta tällä hetkellä tuntuu."

"Suomen Long Tom on ehdottomasti yksi kärkinimistä, joilta odotetaan paljon", Campbell totesi Hevosurheilulle. "Mutta en lähde veikkaamaan osanottajien välisiä voimasuhteita."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi