Marion Marauder joutui tekemään Yonkers Trotissa loppuun asti töitä, sillä Smalltownthrowdown tuli sisäkentän ohituskaistaa pitkin aivan rinnalle.
Marion Marauder joutui tekemään Yonkers Trotissa loppuun asti töitä, sillä Smalltownthrowdown tuli sisäkentän ohituskaistaa pitkin aivan rinnalle.Kuva Yonkers Raceway live video.

Marion Marauder sai haasteen Yonkers Trotissa

Marion Marauderin matka kohti mahdollista Triple Crownia jatkui, kun suursuosikki voitti toisen osalähdön Yonkers Trotin lauantaina New Yorkissa.

Scott Zeron ajoi eteenpäin ja sai suosiolla johtopaikan Smalltownthrowdownilta, joka oli myös ainoa joka pystyi uhkaamaan Marion Marauderia. Dan Daley käskytti ruunan maalisuoralla Open stretchille, mutta Marion Marauder vastasi ja piti päänmitalla voittoon. Voittoaika oli 12,2a.

Ykkössija oli Triple Crownin ensimmäisen osalähdön The Hambletonian Stakesin sankarille kauden kymmenennessä kilpailussa kahdeksas. 62. kerran ajetun Yonkers Trotin ykköspalkinto oli 250.000 dollaria, mikä nosti Marion Marauderin kausiansiot 1.124.905 dollariin. Paula Wellwoodin valmentama 3-vuotias on eniten ansainnut ravuri tänä vuonna Pohjois-Amerikassa.

Ravureiden Triple Crowniin kuuluu The Hambletonian Stakesin ja Yonkers Trotin lisäksi Kentucky Futurity, joka ajetaan 9. lokakuuta Lexingtonissa The Red Milen radalla. Marion Marauderia ei ole alunperin ilmoitettu Kentucky Futurityyn, mutta sillä on mahdollisuus päästä lisämaksulla mukaan kisaan.

Video Yonkers Trot (Replays, September 3, race 8)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi