Rantasalmelainen Janne Räisänen aloitti miesamatööriohjastajien EM-urakan voitolla ja kakkossijalla. Hän johtaa kilpailua avauspäivän jälkeen viiden pisteen erolla seuraavaan.

Syyskuinen amatööriohjastajien kisarupeama huipentuu tänä viikonloppuna Alankomaissa käytävään EM-kilpailuun. Avauspäivänä kisattiin Wolvegan raviradalla kahdessa osalähdössä.

Hallitsevan Suomen mestarin ja tuoreen PM-hopeamitalistin Janne Räisäsen kisapäivä alkoi kakkossijalla haastavan juoksunkulun jälkeen. Lähdön voitti itävaltalainen Thomas Royer ja Beautiful World.

Päivän toisessa osalähdössä oli Räisäsen vuoro juhlia. Ohjastaja käytti suosikin epäonnen tehokkaasti hyväkseen ja voitti lähdön varmasti Ellegenyn rattailla. Toiseksi sijoittui belgialainen Sebastien Grisez. Kolmas oli tanskalainen Flemming Degn.

“Ensimmäistä ajokkia oli veikattu peleissä. Valmentajalla oli myös odotuksia. Hevosella oli iso lähtönumero, jolloin juoksu meni vaikeaksi. Toisessa lähdössä todella iso suosikki laukkasi lähtöön. Muut hevoset olivat tasaisesti veikattuja. Ajokkini yllätti sitkeydellään. Olen huono ottamaan paineita, mutta kyllähän toiseen päivään on helpompi suunnata kun eroa muihin on useampi piste.”, Räisänen kommentoi toisen lähdön jälkeen.

Toinen ja samalla ratkaiseva kilpailupäivä käydään sunnuntaina Alkmaarin raviradalla. Alkmaarissa ajetaan kolme lähtöä, joista jokainen kilpailija ohjastaa kahdessa.

Miesamatöörien EM-kilpailussa kokonaispisteet ratkaisevat voittajan. Voitosta saa pisteitä 15, kakkossijasta 13, kolmannesta 12 ja niin edelleen yhden erolla edelliseen.