Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää valittiin Pariisissa Euroopan Raviunionin puheenjohtajistoon
Euroopan Raviunioni UET piti yleiskokouksensa lauantaina Pariisissa. Kuusi vuotta puheenjohtajana Ruotsia edustaneelle eläinlääkäri Marjaana Alaviuhkolalle tuli kaksi peräkkäistä kautta täyteen, ja kokous valitsi UET:n uudeksi keulakuvaksi tohtori Peter Truzlan Itävallasta.
Truzla on toiminut UET:n hallituksessa 26 vuotta, joista 23 vuotta teknisenä neuvonantajana. Hän on myös Wienin Krieaun radan puheenjohtaja.
"On suuri kunnia tulla valituksi puheenjohtajaksi. Koen, että minulla on isot saappaat täytettävänä, sillä puheenjohtaja Marjaana Alaviuhkola on tehnyt erittäin esimerkillistä työtä kuuden vuoden aikana", Peter Truzla kommentoi.
"Hevosten hyvinvointi on asetettava kaiken toiminnan ytimeen. Luottamus ansaitaan joka päivä. Meidän on näytettävä, että hevonen on työkaveri, ei työkalu", väistyvä puheenjohtaja Marjaana Alaviuhkola korosti.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajiksi valittiin Tamara Papiccio Italiasta ja toiseksi Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää. UET:n pääsihteerinä jatkaa Ranskan LeTrotin tekninen johtaja Guillaume Maupas ja tilintarkastajana Espanjan Nicolau Julià i Barceló. Uusi tekninen neuvonantaja on Camiel Mellegers Hollannista. Hän oli aiemmin toinen varapuheenjohtaja. Hallituksessa on 9 jäsentä.
UET:n yleiskokous aloitettiin Suomen Hippoksen viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivarin puheenvuorolla, joka herätteli tarvetta panostaa yhdessä kokonaisvaltaisesti raviurheilun lajisuosion kasvattamiseen ja uusien yleisöjen puhutteluun kohderyhmien arvojen ja tarpeiden mukaisesti.
Kansainvälisiin kilpailusääntöihin lisättiin mahdollisuus ottaa lääkeainetesti hevosesta, vaikka se on valmennuksessa muussa kuin rekisteröintimaassa. Positiivisen dopingnäytteen antanut hevonen pitää määrätä väliaikaiseen kilpailukieltoon neljän päivän sisällä tuloksen valmistumisesta. Kielto tulee voimaan kaikissa UET:n jäsenmaissa ja ilmoitetaan UET:n sihteeristölle.
Kokous vahvisti kansainvälisen kilpailukalenterin, UET:n budjetin sekä uudet valintakriteerit ohjastajien MM-kilpailuihin, jotka järjestetään marraskuussa 2025 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Suurimmilla mailla Ranskalla, Italialla ja Ruotsilla on paikka kilpailussa automaattisesti. Muut maat voivat asettaa valitsemansa ohjastajan ehdolle kansainvälisen raadin päätettäväksi. Ehdokkaat pitää ilmoittaa helmikuun loppuun mennessä.
Kokoukseen osallistui 20 Euroopan ravimaata, ja erikoisvieraaksi oli kutsuttu Kievin raviradan toiminnasta vastaava ukrainalainen ravivalmentaja Olga Bondar.