Suomen Mika Forss maalissa ensimmäisenä hevosella, jonka tuomaristo siirsi toiseksi viimeisen kaarteen kuvanauhojen perusteella tiistaina Georgian Downsissa. Jatkossa hän siirtyy Ontariosta seuraavaksi Quebecin MM-osalähtöihin. Kuva: Ilkka Nisula
Suomen Mika Forss maalissa ensimmäisenä hevosella, jonka tuomaristo siirsi toiseksi viimeisen kaarteen kuvanauhojen perusteella tiistaina Georgian Downsissa. Jatkossa hän siirtyy Ontariosta seuraavaksi Quebecin MM-osalähtöihin. Kuva: Ilkka Nisula

MM-ilta alkoi tasaisella trillerillä - Mika Forss voittoon, mutta tuomaristo siirsi toiseksi

MM-ilta alkoi trillerillä, jossa Mika Forss viritti korkeajännityksen huippuunsa. Ennätyksellisen tasaisessa maaliintulossa sinivalkoinen kuski viiletti ulkoa - maalikamerassa toiseksi! Seuraavan lähdön ensimmäisenä maaliin tulleen Forssin tuomaristo siirsi tuloksissa kakkoseksi ja kolmessa viimeisessä MM-lähdössä suomalaisella ei enää ollut samaa "winning touchia".

Georgian Downsin sijoitukset Forssilla olivat 2-2-6-11-9.

Kokonaispisteissä Forss oli Georgian Downsin jälkeen MM-tilanteessa toisena. Kanadan johtavaan James MacDonaldiin oli eroa 14 pistettä. Forssin takana olivat USA:n Marcus Miller, Australian Shane Graham ja Uuden-Seelannin Dexter Dunn - kaikki kokeneita peitsareiden ajajia.

Forssin loistavat ajot peitsareilla MM-kiertueella kohoavat arvostuksessa korkealle pistetilanteen kertomaa taustaa vasten.

Seuraavaksi illaksi ajajat siirtyvät kilpailemaan ranskankieliseen Quebeciin raviradalle nimeltä Hippodrome 3r, jonka lähtölistat on julkaistu tämän jutun alla oheisessa laatikossa.

Ensimmäinen MM-osakilpailu Quebecissä lähetetään taipaleelle Suomen aikaa yöllä torstaina kello 3.50.

MM 14

Georgian Downsin viimeiseen osalähtöön  Mika Forss lähti 9 radalta ravurilla nimeltä Ken Kan Win.

Ken Warkentinin jälkeläinen lähti ahnaasti uloimmalta lähtöpaikalta, mutta jäi ensimmäiseen kaarteeseen kolmannelle, josta Forss ajoi sen kuolemanpaikalle.

Lopussa Forssin ajokki väsyi luonnollisesti maitohappojen iskiessä kintereisiin ja voittajana juhlittiin Australian Shane Grahamia hevosella Hetties Honey.

MM 13

Seuraavassa lähdössä kuultiin kiertueen ensimmäisen kerran Norjan kansallislaulu. Eirik Hoitomt pääsi lopussa sisältä ohittamaan James And Morganilla Kanadan MacDonaldin.

Mika Forss jäi alussa kiertämään kolmatta rataa Windsun Readyllä ja valjakko sijoittui lopulta viimeiseksi.

MM 12

Georgia Downsin kolmas kamppailu meni jälleen kotiradan iloksi James MacDonaldille.

Mika Forssin ajokki pysyi jälkijoukossa ja ylitti linjan neljänneksi viimeisenä.

MM 11

Heti seuraavassa lähdössä Mika Forss soitatti Maamme laulua! Mutta se oli ennenaikaista, kun tuomaristo tutki vielä lähdön tapahtumia.

Mika Forss ajoi toisessa lähdössä suoraviivaisesti koko matkan johdossa ja voitti USA:n Marcus Millerin lähes hevosenmitalla.

Mika Forss ehti käydä kuvauttamassa hevosensa A Boy Named Suuzz jo voittajakuvissa, kunnes tuomaristo ilmoitti tutkivansa lähdön tapahtumia.

Videonäytteistä nähtiin, että ensimmäisessä kaarteessa, selkeässä johdossa yksinään ajanut, Mika Forss leikkaa juuri ja juuri ratamerkkien sisäpuolelta kahdessa kohdassa.

Näin tuomaristo siirsi termillä ”hitting the pylons” Forssin toiseksi ja nosti Marcus Millerin voittajaksi.

MM-10

MM-ilta alkoi trillerillä, jossa Mika Forss viritti korkeajännityksen huippuunsa. Ennätyksellisen tasaisessa maaliintulossa sinivalkoinen kuski viiletti ulkoa - maalikamerassa toiseksi!

Voitto oli senttien päässä, mutta Forss säilytti paikkansa kokonaispisteiden johdossa. Eroa on nyt hänen edukseen 7 pistettä lähdön voittaneeseen Kanadan James MacDonaldiin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi