Rick Ebbinge ajoi MM-tittelin Ruotsissa. Kuva: Jarno Unkuri.
Rick Ebbinge ajoi MM-tittelin Ruotsissa. Kuva: Jarno Unkuri.

MM-lähtö 24/24: Rick Ebbinge on uusi maailmanmestari, Forss seitsemäs

Mika Forssin Jolly Frost väsyi aikaisin Raviohjastajien MM -kisan päätösosalähdössä, ja siinä suomalaisen mitalimahdollisuudet menivät. Yannick Gingas ohjasti Vine Visionin voittoon. Ykkössija nosti USA:n kuskin kokonaiskisan hopealle. Hollannin Rick Ebbinge ajoi varmasti keskiporukassa maaliin, ja maailmanmestaruus meni hänelle.

Ebbingen päätöspäivän avauslähtöjen voitot nostivat miehen voittotaistoon. Ebbinge on urallaan ajanut noin 800 voittoa. Yannick Gingras nousi hopealla, myös hänen päätöspäivänsä oli vahva.

Isäntämaan Ulf Ohlssonin uskottiin tuovan Ruotsille ensimmäisen kultamitalin. Ohlsson johti vielä ennen päätöspäivää, mutta lopulta pronssiin oli tyytyminen, kahdeksan pisteen päässä voittajasta.

Forssilla oli päätöspäivässä pari huonokuntoista hevosta, jotka väsyivät pahoin. Ennen Gävlen perjantaita, Forss oli kokonaispisteissä kolmantena.

”Tänään tehtiin, mitä pystyttiin. Kilpailu on aina kovaa, ja hevosten päivän kunnot ratkaisevat tosi paljon”, Forss sanoi.

Hollantilainen kilpakumppani ansaitsi voittonsa.

”Hän teki tasaisen varmaa työtä, mikä ratkaisi koko mestaruuden”, Mika Forss totesi.

Raviohjastajien MM

1 Rick Ebbinge, Hollanti 199,5 pistettä

2 Yannick Gingras, USA 193,5

3 Ulf Ohlsson, Ruotsi 191,5

4 Doug McNair, Kanada 189,5

5 Eirik Höitomt, Norja 187

6 Matthew Williamson, Uusi-Seelanti 181,5

7 Mika Forss, Suomi 177

8 Franck Nivard, Ranska 162

9 James MacDonald, Kanada 154

10 Michael Nimczyk, Saksa 151,5

11 Rodney Gatt, Malta 142

12 Todd McCarthy, Australia 136

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi