Travronden.se kertoi tiistaina aamupäivällä, että valmentaja Timo Nurmos on ilmoittanut ettei Prix d’Ameriquen voittanut Readly Express starttaa Elitloppetissa kahden viikon päästä. 

”Emme ole päässeet valmistelemaan sitä riittävästi, jotta se voisi juosta kaksi lähtöä samana päivänä”, Nurmos toteaa.

”Tiesin koko ajan, että riski on olemassa, mutta tottakai tuntuu ikävältä, kun se toteutui. Lähtölistan pitää olla valmis sunnuntaina, puolet paikoista on jo täytetty. Oletan että seuraava hevonen varmistuu tämän päivän aikana”, hahmottelee Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrot.

Päivitetty 15.5.18 klo 22.20: Readly Expressin omistaja Rolf Andersson pahoitteli tiistai-iltana travronden.se:lle oriinsa vetäytymistä Elitloppetista. ”Se on Ruotsin raviurheilun suuri päivä – mutta osallistuminen riippuu hevosesta”, hän totesi.

Kesän kilpailuihin tullaan, kun hevonen tuntuu valmiilta, varmaankin kesäkuussa. Andersson toivoi Readly Expressin pääsevän edustamaan Ruotsia UET Trotting Masters -finaalissa Östersundissa sunnuntaina 16. syyskuuta. Ensi vuodesta Andersson huomautti, että Ranskan matkasta tuskin luovutaan, vaikka se parantaisi mahdollisuuksia osallistua Elitloppetiin.