Polara voitti lauantaina Forssassa. Kuva: Roosa Lindholm
Polara voitti lauantaina Forssassa. Kuva: Roosa Lindholm

Polara sai kutsun Elitkampeniin, myös Välähdys Malmrotin toiveissa

Elitloppet-viikonlopun kylmäverilähtö Jim Fricks lopp - Elitkampen ajetaan tänä vuonna peräti 500 000 kruunun ykkösellä. Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrot jakoi ensimmäisen kutsun sunnuntaina. Vuoden 2017 Elitkampen-sankari ja viime vuoden kakkonen Polara on ensimmäinen kutsuttu.

Elitkampenin säännöt muuttuivat. Solvalla saa nyt kutsua kaksi hevosta Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Loput paikat täytetään karsintapistejärjestelmän mukaan. Ravinetin mukaan Antti Tupamäki otti Polaran kutsun ilomielin vastaan. "Nyt toivomme Suomesta vielä ainakin Välähdystä mukaan", Malmrot totesi Hevosurheilulle.

Norjalainen Lome Brage ja Polara olivat kärkipari vuosi sitten. Lome Brage aloitti lauantaina komealla voitolla. "Polara on ainoa kutsuttu, mutta on todettava, että oli mukava nähdä Lome Bragen hyvä kauden aloitus", Malmrot jatkoi.

Polaran saamasta kutsusta uutisoi ensin Ravinetti.

Edit. Klo 12.54 lisätty ensiuutisointi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi