Propulsionin hermoleikkauksesta syntynyttä sotkua käsitellään näillä näkymin toukokuun puolivälin jälkeen.
Propulsionin hermoleikkauksesta syntynyttä sotkua käsitellään näillä näkymin toukokuun puolivälin jälkeen.

Tapaus Propulsion:"ST:n ei kuulu päättää, mikä osa tutkintamateriaalista on merkityksellistä."

Näin jyrähtää vastuu- ja kurinpitolautakunnan puheenjohtaja, tuomari Sari Olausson. Hän toteaa, että käsittelyn venyminen johtuu yksinomaan siitä, ettei ST ole luovuttanut kaikkea tutkintamateriaalia Redénin asiainhoitajalle.

ST:n toimitusjohtaja Maria Croonilla on asiasta erilainen näkemys:"Normaalisti asianosaiselle annetaan vain tutkintakertomus. Tässä tapauksessa Daniel Redénin asiainhoitajalle on luovutettu erittäin laaja aineisto, joka sisältää lukuisten henkilöiden kuulemisia. Materiaali on jaettu useaan osaan, joita ovat varsinainen loppuraportti ja sen lisäksi jäännökset, "slask", jotka eivät ole johtaneet jatkotoimenpiteisiin sekä vielä kooste erilaisista huhupuheista ja sellaisten henkilöiden kuulemisista, jotka sanoivat, etteivät muista mitään Propulsioniin liittyvää."

Croon puolustaa tietojen karsimista tutkintamateriaalista sillä, ettei ST ole lakia valvova toimija, joten sitä ei koske eurooppalainen tietosuojasopimus GDPR. "Silloin henkilötietojen keruu tehdään henkilöiden oikeudelllisia etuja painottaen, jolloin tiedon keräämisen minimointi ja karsinta ovat tärkeässä osassa. ST on hankkinut henkilötietoja ja haastatellut ihmisiä. Tiedot on karsittu pois, kun on käynyt ilmi, etteivät ne vie tutkimusta eteenpäin", Croon kertoo.

Olaussonin mielestä on Redénin asiainhoitaja Jesper Arvenbergin pitää saada koko tutkimuksesta syntynyt aineisto kuten syytetyllä rikosasiassa. Hän pitää poikkeuksellisena, että varsinaisen jäännösmateriaalin lisäksi on olemassa "jäännösten jäännöksiä" eli osaa kuulusteluista ei ole kirjattu mihinkään.

"Yksi puuttuva osio ovat ST:n hankkimat tiedot USTA:n nettidatan käytöstä. Puhuin Arvenbergin kanssa, ja hän tulee vaatimaan selvityksen, miksi ne puuttuvat, ja keitä ovat ne, joiden kuulustelut on karsittu pois", Olausson selvittää.

"ST:llä ei ole oikeutta yksipuolisesti päättää, mitkä asiat eivät ole merkittäviä tutkimukselle. Tietojen puuttuminen on pääasiallinen syy asian käsittelyn viivästymiseen. Tavoitteena on pitää käsittely viikolla 20. ST:n selvityksestä riippuu, haluaako Redénin asiainhoitaja vielä jonkun henkilön kuultavaksi. Käsittelyyn lasken kuluvan kolme päivää", hän lisää.

Croon korostaa, että aikataulu riippuu vastuu- ja kurinpitolautakunnasta STAD ja asian toisesta osapuolesta, joilla on ollut kevään aikana vaikeuksia löytää sopivaa ajankohtaa. "Nyt on kuitenkin suunniteltu, että käsittely alkaa 18. toukokuuta", Croon ilmoitti Sulkysportille.

Vastuu- ja kurinpitolautakunta STAD punnitsee valmentaja Daniel Redénin osuutta ja vastuuta Propulsionin kilpailemisessa hermoleikattuna.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi