Oriit Hambossa kukistanut Ramona Hill tähyää ensi vuoden suurkilpailuja Euroopassa.
Oriit Hambossa kukistanut Ramona Hill tähyää ensi vuoden suurkilpailuja Euroopassa.

Ramona Hill tulee ensi vuonna kilpailemaan Eurooppaan

Hambletonian-voittaja Ramona Hill saatetaan nähdä Euroopan raviradoilla ensi vuonna. Näin kertoo valmentaja Tony Alagna norjalaisen Truls G. Pedersenin haastattelussa TGN.no -sivustolla.

"Ei siirry siitokseen! Ramona Hill jatkaa kilpailu-uraansa 4-vuotiaana. Tammalla on vasta vähän startteja, ja sillä on vielä paljon haettavaa kilparadoilta. Terveenä se on valtavan nopea ja valtavan kestävä", Alagna vakuutti.

"Sillä ei ole koskaan ollut jalka-ongelmia, mutta se on kärsinyt selkävaivoista. Kiropraktiikka on auttanut. Ei olisi koskaan pitänyt startata Kentucky Futurityssä Lexingtonissa, jossa rata oli sateen vuoksi pehmeä ja liukas. Siellä selkä meni aivan lukkoon, mutta osaamme nyt varoa ja hoitaa sitä paremmin", hän kertoi.

"Olen harkinnut Euroopan isoja lähtöjä. Jaksavuutensa takia tamma varmasti sopisi niihin. Lisäksi omistajat ovat sellaisia, joita kiinnostaisi kohdata muiden maiden parhaita hevosia. Siksi kilpailumatka Eurooppaan on todennäköinen", Alagna lupasi.

Trav og Galop-Nyttin Årsrevyssä Alagna kertoo myös Propulsionin tapauksesta. Hän oli Vincennesissä tammikuussa 2019 katsomassa, kun Propulsion osallistui Prix d'Ameriqueen. Belina Josselyn voitti, ja Propulsion oli viides maalissa. Truls G. Pedersen kirjoitti ensimmäisenä Propulsionin hermoleikkauksesta Elitloppetin jälkeen.

Ramona Hill aloitti 2-vuotiaana voittamalla 6 kertaa 7 startissa. Rahaa kertyi 405 400 USD ja voittoaika 09,9. Tänä vuonna se on kilpaillut 10 kertaa, voittoja on 6, kakkosia ja kolmosia 1 molempia. Hambon voittotulos oli 08,5 ja vuoden ansiot kohoavat 915 615 dollariin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi