Kannabidioli on uusimman doping-härdellin aiheuttaja Ranskassa.
Kannabidioli on uusimman doping-härdellin aiheuttaja Ranskassa.

Ranskassa dopingkäryjä kannabidiolista (CBD), rehuko syyllinen?

Ruotsalainen Sulkysport uutisoi lauantaina, että Björn Goopin valmentama hevonen oli antanut Ranskassa positiivisen dopingnäytteen, joka sisälsi kannabidiolia. Goop oli kertonut, että ainakin kahden ranskalaisvalmentajan hevosista on myös löytynyt samaa ainetta.

Sulkysportin mukaan tapausten yhteinen nimittäjä ovat talleilla käytetyt Krafft-rehut, joista dopinglaboratorion analyysien mukaan olisi löytynyt CBD:tä (tai CBDE:tä, joka on kannabidiolin englanninkielinen lyhennys).

Goop oli jättänyt perjantaina neljä hevosta pois Lavalin raveista varmuuden vuoksi. B-näyte on lähetetty analysoitavaksi Newmarketiin Englantiin, ja tulos saadaan aikaisintaan 15. huhtikuuta.  Myös Jörgen Westholm jätti hevosensa pois Vincennesistä lauantaina.

Krafftin toimitusjohtaja Sandra Hodik julkaisi tiedotteen sunnuntai-aamuna. Siinä kerrottiin, että Ranskassa on alettu tutkia kannabidiolia urheiluhevosten dopingtestauksessa, ja että aine ei kuulu rehuteollisuuden raaka-aine- tai rehutesteihin. Nyt Krafft tutkituttaa rehujensa CBD-pitoisuuden kahdessa riippumattomassa laboratoriossa.

Hodik lisäsi maanantaina, että Ranskassa syötettävä rehu on samaa kuin Pohjoismaissa. Se on lähtöisin samasta tuotantolaitoksesta. Hän tähdensi, että Krafftilla ruokituista hevosista on Ranskassa otettu kontrollinäytteitä, joista ei ole löytynyt CBD:tä.

Keskusjärjestö ST:n eläinlääkäri Antti Rautalinko antoi lausunnon sunnuntaina. Siinä hän totesi, ettei tässä tilanteessa ole mahdollista antaa suositusta, voiko hevosilla kilpailla vai ei.  ST odottaa Krafftin rehujen analyysituloksia ja informoi heti, kun lisätietoa on saatu.

Norjassa vallitsi lauantai-iltana epätietoisuus, voiko Krafftia käyttävillä hevosilla startata Ruotsissa ja testataanko kannabidiolia muualla kuin Ranskassa. Siihen Rautalinko vastasi, ettei dopingnäytteistä analysoitavia aineita tietenkään voi julkistaa.

Suomen Hippoksen eläinlääkäri Martti Tala kertoi maanantaina Hevosurheilulle, että tilanteen kehittymistä seurataan tiiviisti yhteyksissä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Mitä on CBD? Suomenkielisen Wikipedian mukaan kannabidioli on psykoaktiivinen aine, jolla ei ole päihdyttävää vaikutusta, vaan se tuottaa antipsykoottisen ja neuroprotektiivisen vaikutuksen. Kannabidioli kuuluu kannabinoideihin, joita esiintyy hamppukasveissa. Sitä ja päihtymyksen tuottavaa THC:tä (tetrahydrokannabinoli) on yhdistelmänä eri pitoisuuksia eri hamppulajikkeissa. Lääkkeissä CBD:tä käytetään vähentämään THC:n vaikutuksia.

Teollisuushamppu sisältää matalan pitoisuuden THC:tä. Tästä lajikkeesta uutetusta CBD:stä on tullut suosittu terveystuote ihmisten ja hevosten keskuudessa. Sillä uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia muun muassa verenkierrolle ja aivotoiminnalle sekä lihaskunnon kohottamiseen (korkea proteiinipitoisuus) ja palautumiseen. CBD-tuotteita on öljyinä ja kapseleina, lisäksi hamppua myydään jauheena.

Päivitetty klo 16.50: CBD-tuotteita on runsaasti tarjolla myös hevosille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi