Mika Forss on mitalivauhdissa. Kuva: Tapio Mäenpää.
Mika Forss on mitalivauhdissa. Kuva: Tapio Mäenpää.

Raviohjastajien MM: Forss nousi kolmanneksi, Ohlsson kärkipaikalla

Mika Forss ajoi loistavasti Raviohjastajien MM-kilpailun Rättvikin osalähdöissä. Voiton ja kahden kolmossijan myötä pistepussi karttui niin, että Forss on nyt sijalla kolme ennen Gävlen päätösosakilpailua. Isäntämaan Ulf Ohlsson on johtopaikalla.

Avauskohteessa Forssilla oli kunnoton hevonen. Adrian Dotcomin edellinen kilpailusuoritus oli viime vuoden maaliskuulta. Yannick Gingrasin Livi Mistress nousi rakettikirillä ykköseksi ohi Ulf Ohlssonin ajaman suosikin Moa Margunnin.

Michael Nimczykin ajama Fast Food Hanover kiri toisessa osalähdössä ykköseksi. Rick Ebbingen ohjastama, Korvenojan ja Herttualan omistama Bottnas Fantom kesti hyvin kakkoseksi, vaikka sai raskaan juoksun. Mika Forss siivitti Happy Romeon pitkällä kirillä jaetulle kolmossijalle.

Kylmäverilähdössä Forss näytti osaamisensa. Faks Nils lähti kovaa keulaan, jonka Forss luovutti Yannick Gingasin Björs Vikingille. Maalisuoralla Faks Nils pinkaisi varmasti ykköseksi ja toi toisen voiton valmentaja Jan-Ove Olsenille. ”Tämä on yhtä hauskaa joka kerta olla mukana ja ajaa maailman parhaiden kuskien kanssa. Faks Nils avasi hyvin, ja sain selän, jonka halusin”, Forss sanoi voittajahaastattelussa.

Eirik Höitomt piti päättäväisesti keulapaikasta kiinni neljännessä osalähdössä, ja Fagur eteni varmaan voittoon. Forssin Listas Shadow Fax kiersi päätöspuolikkaalla vahvasti kolmanneksi ja toi suomalaisella jo illan kolmannen totosijan.

Päätöslähdössä Ulf Ohlssonilla oli ylikylän hevonen. Spickleback Face kiidätti ruotsalaisen johtavan rinnalta ykköseksi. Forss ajoi maksimisijoituksen lähes pelaamattomalla Sundbo Tibastilla, joka sijoittui seitsemänneksi.

Ulf Ohlsson oli Rättvikin paras ohjastaja 48 pisteellä ja sai ATG:ltä suuren pokaalin. Kilpailu jatkuu perjantaina Gävlessä, jossa ajetaan 5 viimeistä osalähtöä.

Raviohjastajien MM-tilanne, ajettu 19/24 lähtöä.

1. Ulf Ohlsson, Ruotsi, 166,5

2. Doug McNair, Kanada, 164,5 pistettä

3. Mika Forss, Suomi, 154

4. Eirik Höitomt, Norja, 151

5. Yannick Gingras, Yhdysvallat, 149,5

6. Rick Ebbinge, Alankomaat, 146,5

7. Matthew Williamson, Uusi-Seelanti, 135,5

8. Michael Nimczyk, Saksa, 125,5

9. Franck Nivard, Ranska, 121

10. Rodney Gatt, Malta, 111

11. James MacDonald, Kanada, 109

12. Todd McCarthy, Australia, 103

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi