Alessando Gocciadoro sai vapauttavan tuomion Örebron raveissa 2. toukokuuta tapahtuneesta hevosenhoitajan sopimattomasta hevosen käsittelystä.

Hoitaja ohjasti lämmitysajossa Gocciadoron valmentamaa Zarina Bitä. Hoitaja löi vapaalla kädellä piiskalla hevosta. Hoitaja sai 18 kuukauden kilpailukiellon sekä porttikiellon Ruotsin radoille ja lisäksi 20 000 kruunun sakon. Hoitaja ei ole valittanut tuomiosta, ja se pysyi voimassa.

Alessandro Gocciadoro tuomittiin vastuullisena valmentajana kuuden kuukauden ajokieltoon ja kuukauden ilmoittamiskieltoon. Lisäksi Gocciadorolta evättiin mahdollisuus pitää valmennustallia Ruotsissa. Rangaistukset tulivat valmentajavastuun rikkomisesta sekä raviurheilun maineen vahingoittamisesta.

Gocciadoro palkkasi asianajaja Jesper Arvenbergin hoitamaan valitusta. Ravituomioistuimen päätös oli ST:lle tyly: kaikki Gocciadoron saamat rangaistukset kumottiin. Lisäksi tuomioistuin velvoitti ST:n maksamaan aiheutuneita kuluja Gocciadorolle arviolta 100 000 kruunua.

“Ylituomioistuimen tehtävä on tulkita ja tehdä päätöksiä voimassa olevien sääntöjen mukaisesti, se on tärkeää oikeusturvan kannalta. Mutta koska he tulkitsivat sääntöjä eri tavalla kuin me, meidän on syytä tarkistaa tiettyjä kohtia niissä. Sääntöjä tulee jatkuvasti arvioida ja päivittää niin, että raviurheilulla on yleisön luottamus ja hevosen hyvinvointi keskiössä”, toimitusjohtaja Maria Croon kommentoi ratkaisua ST:n tiedotteessa.

Päivitys 17.6. klo 12: Ylituomioistuimella ei ole valtuuksia käsitellä Gocciadoron vaatimusta Ruotsin valmennustallin pito-oikeuden palauttamisesta, koska se ei kuulu kilpailusääntöjen piiriin. Siltä osin valitus hylättiin. 

Linkki ST:n tiedotteeseen ylituomioistuimen päätöksestä