Jukka Torvinen ja Emma Väre aloittivat turistikierroksensa Riemukaarelta. Kuva: Robert Koskenniemi
Jukka Torvinen ja Emma Väre aloittivat turistikierroksensa Riemukaarelta. Kuva: Robert Koskenniemi

Salamakypärät valmiina Prix d’Amérique-viikonloppuun

Salamakypärät-kilpailusarjan voittaja Jukka Torvinen ja toiseksi sijoittunut Emma Väre saapuivat perjantaina Pariisiin ansaitulle palkintomatkalle.

Perjantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalta alkanut palkintomatka jatkuu maanantaihin asti. Matkaohjelman sallimissa rajoissa Torvinen ja Väre aikovat tutustua Pariisin nähtävyyksiin.

”Eiffel-tornilla haluan ehdottomasti käydä, kun en sinne asti viimeksi päässyt”, Väre kertoo viitaten edelliseen Prix d’Amérique-matkaansa.

Kaksikon ensimmäisenä turistikohteena olleen Riemukaaren juurelta alkava Champs-Elysees ei Jämsän poikaa hetkauttanut.

”On meillä näitä katuja Jämsässäkin.”

Molemmat salamakypärät suuntaavat matkansa suurimmat odotukset sunnuntaina kuudentena lähtönä ravattavaan talvimeetingin huipentumaan.

Euroopan suuripalkintoisin ravikilpailu Prix d’Amérique on monen hevosen vuoden tärkein tähtäin, joidenkin hevosten osalla myös vuoden ainoa. Kysyttäessä Torvisen ja Väreen suosikkia pääkilpailuun molemmat nimeävät saman hevosen: Bold Eagle.

Väreelle suosikin valintaa helpotti myös hevosen suku. ”Olen Bold Eagle-fani, koska olen myös Ready Cash-fani, mikä taas johtuu siitä, että meillä on tamma kantavana Ready Cashista.”

Bold Eagle on kilpailun suuri suosikki, mutta hevosen nuori ikä ja vastustajien kokemus Prix d’Amériquesta voivat tuoda mutkia matkaan. Torvisella on selkeä näkemys Bold Eaglen haastajasta. ”Timoko, hevonen näytti paremmalta kuin aikoihin viimeksi voittaessaan Prix De Bourgognen.”

Väre on jo koettanut siipiään ulkomailla työskennellessään Riina Rekilällä Kanadassa. Torvinen ei ole vielä ohjastanut Suomen ulkopuolella. Ulkomailla työskentely on molempien mielestä tärkeää oppia eikä kumpikaan sulje tätä vaihtoehtoa pois, vaikka se ei ajankohtainen olekaan. Uusi alku uudessa maassa on kuitenkin vaikeaa, mutta tavoitteita täytyy olla.

”Kyllä Prix d’ Amériquen esittelyvideota katsellessa tuli sellainen olo, että kyllä tällaisilla hevosilla pitäisi päästä kokeilemaan”, Torvinen unelmoi.

Prix d’ Amérique-viikonloppuna Ranskan pääradalla Vincennesissä ravataan lauantaina ja sunnuntaina. Lauantain pääkilpailu on Prix du Luxembourg. Suomalaisosanottajia löytyy molempina päivinä. Lauantaina Erkki-Pekka Mäkinen edustaa Suomea amatööriohjastajien lähdössä Coupe d´Europe des Amateurs Prix de Saint Claudessa. Sunnuntaina viivalla ovat Markku Niemisen valmentamat ja Mika Forssin ohjastamat Callela Eliza ja Quite an Avenger. Hevosurheilu seuraa viikonlopun tapahtumia verkossa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi