Tukholman pohjoispuolella Märstassa sijaitseva Söderby Gård on myyty norjalaiselle hevosenomistajalle Erik Christoffersenille. Arlandan lentokentän läheisyydessä sijaitsevalla tilalla pitävät valmennettavia Petri Salmela, Pekka Korpi ja ruotsalainen Ulrika Wällstedt. Omistaja Olle Larsson perheineen kasvatti siellä kymmenen vuotta Sisyfos-tallinsa Sisu-hevosia.

Lukuisia rakennusalan yrityksiä omistava Olle Larsson kertoi torstaina Travrondenille kauppojen syntyneen nopeasti. Ostaja Christoffersen on myös rakennusalan yrittäjä. Larssonit muuttivat muualle asumaan puolitoista vuotta sitten, mutta vuokraavat uudelta omistajalta hevostiloja varsoilleen. Siitostammat sijoitetaan uudelleen, osa siirtyy USA:han ja Ranskaan. Olle Larsson totesi, että valmennustallien vuokraaminen ei ole osoittautunut tuottavaksi liiketoiminnaksi. Viime vuosien vaikeat sääolot ovat aiheuttaneet odottamattomia lisäkuluja.

Sisu-hevosista hän sanoi, että kasvatus on mennyt siihen suuntaan, että vain satsaus huippuvarsoihin on kannattavaa. Hevosia on helpompi ostaa kuin myydä. Keskitasoisten hevosten tuottaminen laajemmalle ostajajoukolle ei ikävä kyllä toimi.

Erik Christoffersen on ostanut ensimmäisen ravurinsa vasta joulukuussa 2016. Hänellä on hevosia valmennuksessa Norjan ykkösmies Frode Hamrella. Hambo-finalisti Giveitgasandgo, viime vuoden 3-vuotiaiden tammaeliitin voittaja Waffle Cone ja American Cheque ovat tulossa Solvallaan kilpailemaan huhtikuussa. Ravureita on tällä hetkellä yhteensä 11.

Christoffersen korosti Travrondenille Söderby Gårdin sopivuutta asuntorakentamiseen tulevaisuudessa. Seuraavat 10 – 20 vuotta hän satsaa kuitenkin ravitoimintaan ja toivoo pystyvänsä huokuttelemaan tilalle lisää valmentajia. Frode Hamrella on ollut suunnitelmia valmennustoiminnan laajentamisesta Ruotsiin. Ne saavat nyt aivan uutta pontta.

Christoffersen suunnittelee myös omien hevostensa sijoittamista Söderby Gårdiin. Hän on ostanut helmikuun alussa siitostamma Isabell Sundin (Muscle Hill) orimattilalaiselta L.M.V. Stable OY:ltä.