Polonaise ja Jorma Särkiniva rauhallisella lämmittelykierroksella Bodenissa perjantaina.
Polonaise ja Jorma Särkiniva rauhallisella lämmittelykierroksella Bodenissa perjantaina.Kuva: ATG Live

Suomalaisvaljakot Bodenissa

Reilut 30 suomalaisvaljakkoa kilpaili perjantaina Bodenissa.

Osa matkalaisista oli myös pelaajien suosikkeja. Esimerkiksi V65-3:ssa kilpaileva Jorma Särkinivan Torniossa ja Rovaniemelläkin viime aikoina nähty Polonaise oli saanut rasteja 57 prosenttisella peli-innolla.

Tamma teki sisukkaan esityksen ja taisteli kahden matkalla tulleen laukankin jälkeen loppuun asti. Voittokaan ei jäänyt kauaksi, mutta lopulta sijoitukseksi tuli kolmas sija.

Kolmevuotislähdössä V65-2:ssa Mauri Jaaran Quick Leader 22 prosenttiin ja Tuomas Pakkasen Frazier Boko 17% pelatut eivät päässeet voittajaesittelyyn.

Jaaran ajokki jäi voimisaan pussiin ja spurttasi tulisesti, mutta ehti maaliin vasta kuudenneksi. Pakkasen ajokki teki sisukkaan juoksun, mutta jäi viidenneksi.

Kolmevuotislähdön voitto jäi kuitenkin suomalaiselle. Yllätysvoiton otti Jarmo Saarelan ajama Nia Rasinkankaan omistama Devila Caramell kertoimella 13,27.

Myöhemmin Saarela oli lähellä toista täysosumaa, mutta suosikki Mr Big sai tyytyä äärimmäisen niukkaan tappioon Chuck Liddellille  upean taistelun jälkeen.

Ravien ylivoimaisin voittaja oli ruuna Elliot Boko (SE).

Reijo Liljendahlin aiemmin valmentama 4-vuotias Ready Cashin poika kilpailee nyt Jesper R Nilssonin  tallista. John Östman ajoi sen voittoon tuloksella 14,8a.

Amour Avenger (FI) kohosi Juha Pekka Kavanderin ohjaksissa kakkospalkinnolle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi