Veli-Matti Kangasluoman ajokit EM:ssä ovat miehelle vielä arvoitus
Veli-Matti Kangasluoman ajokit EM:ssä ovat miehelle vielä arvoitusJuhani Länsiluoto

Veli-Matti Kangasluoma urakoi EM-kisoissa Unkarissa

Veli-Matti Kangasluoma aloittaa perjantaina taistelun amatööriohjastajien Euroopan mestaruudesta Unkarissa, Kincsem Parkin raviradalla. Kilpailu ratkeaa lauantaina neljän ajetun osalähdön jälkeen. Edustustehtävät koittivat miehelle viime syksynä voitetun Amatööriohjastajien Suomen Mestaruuden myötä.

“Alunperinhän olin pisteiden vuoksi tippumassa pois koko SM-finaalista, mutta yksi joutui jäämään pois finaalin aikaisen ajokiellon vuoksi, joten minä nousin mukaan. Finaalista kolme parasta pääsi Pohjoismaiden Mestaruuksiin ja voittaja Euroopan Mestaruuteen”, kertaa Kangasluoma tietään Unkariin.

"En osaa oikein asettaa odotuksia kilpailuun, kun en ole vielä nähnyt lähtölistoja. On täysi arvoitus, minkälaiset hevoset tulevat olemaan ja kilpailun tarkempi sisältökin on vielä vähän hämärän peitossa. Mielikuva on kuitenkin, että meno vähän kuitenkin poikkeaa pohjoismaisesta raviurheilusta. Huomenna on ennen kilpailuja palaveri, jossa kilpailun säännötkin selviävät tarkemmin”, jutteli hotelliltaan torstaina tavoitettu Kangasluoma.

"Sen verran olen kuitenkin ennakkoon Keskitalon Teemun ja Niemistön Mikon kanssa keskustellut, että hevosmateriaali lienee aika epätasaista, joten arpaonni näyttelee isoa roolia kilpailussa.”

“Vähänhän minä olen tietysti kotimaassa profiloitunut suomenhevoskuskiksi, mutta olen kyllä molemmilla roduilla yhtälailla kilpaa ajanut. Ei vain ole ollut mitään kovempia lämpöisiä ohjastettavana viime aikoina. Useinhan se muisti on ihmisillä aika lyhyt, sen viimeisen kuukauden mittainen”, hymähtää viime viikkoina mainiosti juurikin suomenhevosilla pärjännyt Kangasluoma.

“Siitä lähdetään, että tulkin välityksellä yritetään selvittää mahdollisimman hyvin hevosen ominaisuudet ja lämmityksestä otetaan tuntuma hevoseen, haetaan se oikea fiilis. Ravirata on ihan tuossa äärellä ja ajattelimme tänään jo kävellä vähän tutustumaan paikkoihin. Vaikka olenkin tosi kilpailuhenkinen, en murehdi etukäteen. Taidan olla yksi kilpailun senioreita, mutta kokemus tuo varmuutta. Kilpailussa teen parhaani ja h-hetkellä keskityn suoritukseen täysin.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi