Näin autiota on ollut Ruotsin raveissa yleisöpuolella. Kuva: Anu Leppänen
Näin autiota on ollut Ruotsin raveissa yleisöpuolella. Kuva: Anu Leppänen

Yleisöä pääsee rajoitetusti Solvallan perjantairaveihin

Ruotsin terveysviranomaiset ovat alueittain antaneet lupia raviradoille päästää myös yleisöä paikalle. Solvallassa yleisöä pääsee ensimmäisen kerran paikanpäälle perjantain lounasraveissa.

Solvallassa on mahdollista seurata raveja Bistro-ravintolasta. Tiedotteen mukaan paikkoja on rajoitetusti. Ensimmäisen vuorokauden aikana paikkoja saavat varata omistajat, joiden hevoset kilpailevat perjantaina. Sen jälkeen vielä vapaana olevat paikat tulevat yleiseen myyntiin solvalla.se -sivulla.

”Tätä mahdollisuutta on odotettu pitkään. Ennen kaikkea on todella mukavaa, kun voimme toivottaa hevosenomistajat tervetulleiksi takaisin radalla”, toimitusjohtaja Jörgen Forsberg sanoi lehdistötiedotteessa.

Suomalaisten omistamia hevosia kilpailee perjantaina muutamia. Yksi mielenkiintoisimmista on tauolta palaava Galileo Journey, joka kevättalvella voitti kolme kertaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi