Terhi Hyyti (vasemmalla) hoitaa Olympiaravifinaalin voittaja Your Highnessia ja Fabrice Souloy treenaa.
Terhi Hyyti (vasemmalla) hoitaa Olympiaravifinaalin voittaja Your Highnessia ja Fabrice Souloy treenaa.Arkistokuva Gerard Forni.

Your Highness kiri Olympiaravifinaalin voittoon

Tamma oli oriita parempia Åbyn Olympiaravifinaalissa lauantaina. Menestykseen on osavaikutuksensa myös suomalaisella, sillä Terhi Hyyti hoitaa sankaritarta Your Highnessia.

"Your Highness on aina ollut hyvä, myös jo Ulf Stenströmerillä ollessaan. Tammalla on loistava fysiikka ja asenne", 10 vuotta sitten Thai Tanicilla ensimmäisen Olympiatravet-finaalinsa voittanut Björn Goop kiitteli.

Myös valmentaja Fabrice Souloy oli toisen kerran Olympiaravien voittajaseremonioissa. Neljä vuotta sitten Mölndalissa juhlittiin Commander Crowea.

Souloy sai edelleen ruotsalaisomistuksessa olevan Your Highnessin valmennukseensa viime syksynä, ja tulos on ollut loistava. Seitsemästä Vincennesin startista Your Highness voitti kuusi ja oli kerran kolmas. Olympiaravien 1,5 miljoonan kruunun ykköspalkinto nosti 7-vuotiaan tamman ansiot Souloyn tallista jo lähes neljään miljoonaan kruunuun.

Vermoon saapuva ranskalaistamma Anna Mix jäi alussa hitaaksi mutta nousi lopussa kolmanneksi.

Katso dramaattinen Olympiaravifinaali ATGPlaysta

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi