Ari Aatsingin valmennuksessa jo useamman vuoden kilpaillut Stay Alert on vaihtanut valmentajaa. Uusi treenari on Tornion Laivakankaan raviradan toiminnanjohtaja Henri Mäkinen.Hevosen omistaa Talli Ruunalla Kotiin, mutta Mäkinen ei lukeudu kyseiseen talliin.”Siinä on vähän sellainen ajatus, että vanhan ja hienon herrasmiehen kanssa kokeillaan mennä kesä eri tavalla. Se ei välttämättä noissa 75-lähdöissä enää riitä, niin kokeillaan vähän muuta sen kanssa”, Mäkinen taustoittaa valmentajanvaihdosta.188 881 euroa urallaan tienannut 12-vuotias ruuna on sijoittunut kauden neljässä startissaan kolme kertaa kolmanneksi. Seuraavan kerran Stay Alert nähdään kilpailemassa Mäkisen mukaan ehkä kesäkuussa.”Aivan hyvin se on kotiutunut, mutta katsotaan miltä se vaikuttaa. Hevonenhan on mahtavassa kunnossa. Tästä on mukava kokeilla, kun hevonen tuli valmiiksi hienossa kunnossa”, Mäkinen sanoo.”Olin itse talven Ranskassa töissä. Siksi valmennuksessani on nyt Stay Alertin lisäksi ainoastaan 2-vuotias oma kasvattini. Tällaista harrastustoimintaa tämä on itselleni.”Toki Mäkiselle raviurheilu on myös työtä. Ja työtä riittää tulevana lauantaina, kun Laivakankaan ravikausi avataan panimoraveilla.”Paikan päällä on pienpanimoita. Varmaan tulee ihan mukava yleisötapahtuma. Siinä on sellainen kokonaisuus, että Tornion panimo on tuotteidensa kanssa paikalla, ja lähiruokamenusta löytyy paikalliset lihatuotteet ja muut. Pihvi, olut ja kaikki muukin on tästä Meri-Lapista. Se yhdistettynä raviurheiluun, niin eihän siitä enää aktiviteetti parane”, Mäkinen mainostaa.”Ihan hyvällä mielellä odotan kautta. Meillä on Tammaliiga, joka oli jo viime vuonna, kärrypalkinnolla ja hyvillä ensipalkinnoilla. Kaikki tuntuu olevan mallillaan. Tietysti vähän aina mietityttää, kun tulee uutisia, että ravipäiviä ollaan vähentämässä. Meillä on nyt vain kahdeksat ravipäivää, eikä yhdestäkään tekisi mieli luopua.".Uusi toiminnanjohtaja tuo Tornion radalle nuorekkaita tuulia.Omistajaa vaihtanut Stay Alert jyräsi johtavan rinnalta ykköseksi