Alien Hill valloitti Jokimaan - "Lahjakas ja suvukas, mutta kuuma tamma"
Alien Hill esitteli kykyjään Jokimaan toto5-kierroksella ja lennähti ylivoimaiseen voittoon.
Hannu ja Mikko Laakkosen 4-vuotias Alien Hill teki toisen starttinsa Suomen kamaralla, ja tekikin sen tyylillä. Toisessa parissa ulkona juossut tamma odotti viimeiselle puolikkaalle, käänsi ulos ja singahti kärkeen kuin ammus. Loppusuoran se vain lasketteli yksin maaliin ja kellotti maalissa ajan 13,8/2140 metriä. Juho Ihamuotilan valmennettavaa ohjasti Iikka Nurmonen.
Hannu Laakkonen seurasi lähtöä kotoa käsin ja oli tyytyväinen erityisesti yhteen asiaan.
”Tamma näytti tänään hyvältä. Vähän se kävi kuumana ennen lähtöä, mutta oli rauhallinen startissa. Se on aina ollut ajohommissa kuuma ja sitten vähän hankala. Muuten se on kiltti ja ollut koko ajan lahjakas, mutta tosiaan meneväinen ja siksi lähtötouhuissa on tullut laukkoja.”
Nuori tamma on Laakkosen mukaan juossut 13-tahtiin jo 3-vuotiaana.
”Se on normiaika tälle hevoselle, ja olosuhteet Jokimaalla olivat hienot. Tamman tyyli oli väljän näköistä ja helppoa, ja minun silmääni näytti tänään, että varoja jäi paljon.”
Hevosella olisi lahjoja ja musclehillilaisena edellytyksiä jo suvun puolesta, sillä vauhtia ja jaksoa löytyy. Lisäksi se on aina ollut hyvin terve.
”Kun vain sen pää pysyy kasassa, on siinä ainekset, ja uskon, että jopa ykköstasolle saakka. Sen emäkin oli aika kovaluontoinen radalla, ja tämä on varmaan sieltä perinyt luonnettaan, koska muut musclehillilaiset ovat meillä olleet rentoja.”
Tanskassa syntynyt ja Ruotsin rekisterissä oleva Alien Hill on startannut 17 kertaa ja voittanut viidesti. Totossa se on ollut 59-prosenttisesti. Tamma on kilpaillut Ruotsissa, ensin Tuomas Korvenojan ja sittemmin Reijo Liljendahlin käsistä.
”Sen vauhtikestävyys on hirveän hyvä, ja sille käy, että mennään reipasta koko matka. 12-tahti näyttää tämän kanssa hiljaiselta, että siinä se vaan hölkkii. Se on Ruotsissa tehnyt parhaat juoksunsa, kun on ollut kova matkavauhti.”
Elitloppetin jälkeen Alien Hill tuotiin Suomeen ja Juho Ihamuotilan valmennukseen.
”Meillä on hevosia Ruotsissa ja Suomessa, ja haluttiin vaan ottaa tamma tänne. Se oli kesän treenissä Juholla, ja päätettiin, että startataan vasta syksyllä, jotta hän sai rauhassa toimia sen kanssa.”
Tarkoitus on saada tammalle starttirytmiä ja ajaa muutamia lähtöjä loppuvuoden aikana. Sen jälkeen, tai mahdollisesti jo aiemmin, on päätösten aika.
”On katsottava hyvin kriittisesti, miten tamma alkaa lähdöissä mennä. Uskon, että tilanne paranee ja hevonen rauhoittuu, kun se saa rutiinia. Mutta jos ongelmia ilmenee, se astutetaan ensi keväänä. Mielellään sitä kuitenkin tuollaisella ajaisi kilpaa.”
Jokimaan menestyksen myötä Alien Hillin voittosumma ylitti 30 000 euroa. Seuraavaa lähtöä ei ole vielä katsottu.
”Juho varmaan miettii starttia parin viikon päähän, se olisi ihan hyvä väli. Meillä ei muutenkaan ajeta hirmu usein kilpaa ja hevosille ei tule paljoa startteja vuodessa, jotta niitä ei kuluteta liikaa.”
Alien Hillin voittojuoksun voi katsoa täältä.
Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.
Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.
Tilaa lehti täältä.