Valtuuskunnan kevätkokouksen alla mietityttivät erityisesti hevosalaa uhkaavat valtiontalouden säästötoimet sekä hevospelaamisen sijoittuminen tulevassa rahapelaamisen lisenssimarkkinassa. Kovin paljon uutta kerrottavaa puheenjohtaja Antti Lehtisalolla ei niistä ajankohtaiskatsauksessa ollut.”Hevosalaan kohdistuu kova paine: ei kenenkään masinoimana vaan se johtuu olevasta tilanteesta, valtiontalouden sopeuttamistoimenpiteistä, lainsäädännöstä, hevosalan rakenteista ja niin edelleen”, Lehtisalo alusti.”Rahoitustilanteesta haluaisin tietysti avoimesti sanoa, että se on seuraavat vuodet seuraavanlainen. Mutta valitettavasti siitä ei ole tietoa, tänä aamuna on ministeriöstä viimeksi kysytty.”Maa- ja metsätalousministeriön koko säästötavoite avustuksista on vuositasolla 13,7 miljoonaa euroa.”Pahimmillaan se voisi kohdistua kokonaisuudessaan hevosalaan, mutta en usko, että leikkaus on lähellekään sitä tasoa. Kun säästötoimet on tehty, mikään toimiala ei saisi saada liian kovaa iskua.””Itse arvioin, että vuosi 2025 menee ihan kohtuullisesti, mutta mikä on jatko vuosina 2026 ja -27, sitä en tiedä. Koko kevät on tehty töitä sen eteen, että meidän asia ymmärretään, ja ministeriöön pidetty yhteyttä lähes päivittäin”, Lehtisalo painotti.Positiivisena asiana hän toi esille otteen maa- ja metsätalousvaliokunnan valtionvarainvaliokunnalle 22.5. toimittamasta lausunnosta. Siinä muistutettiin, miten hevosala rahoitti itse itsensä vuoteen 2017 asti oman peliyhtiön kautta ja miten alan rahoitus edellytettiin parlamentaarisessa yhteisymmärrysasiakirjassa turvattavaksi, kun peliyhtiöt yhdistyivät.”Summa summarum: epävarmuuden ajat, tarvitaan yhdessä tehty hallinnon rakenteiden tarkastelu, mikä tähtää 2030-luvulle. Erityisesti huomioiden se, että pystytään turvaamaan elinkeino, puoliammattilaisuus ja harrastus.””Itse olen toiveikas, en ole yöuniani menettänyt, mutta on meillä aika paljon töitä”, Antti Lehtisalo kiteytti tilanteen.Lisenssimarkkinaan liittyvissä asioissakin on avoimia kysymyksiä, eikä valtuuskunnan hevosalan kannaksi tammikuussa päättämä pyrkimys lisenssimarkkinassa omaan peliyhtiöön yhdessä pohjoismaisen toimijan kanssa ole enää lainkaan itsestäänselvästi toteutumassa. Aikataulukin on alkuperäisestä viivästynyt.”Toivottavasti lainsäädäntökokonaisuus pelimarkkinaan liittyen lähtee liikkeelle ennen kesälomia”, Lehtisalo toivoi.”Lopullisen päätöksen tekee eduskunta. Jos ratkaisu on yksinoikeusjärjestelmä ja olemme siinä Veikkauksen kanssa, se on uusi tilanne, sitten se pitää näin rakentaa. Positiivista on se, että hevosala kiinnostaa nyt kaikkia.”.Valtuuskunta isojen asioiden äärellä – paljon kysymysmerkkejä ilmassa