Reima Kuisla iski silmänsä Bubble Effeen sen kilpailtua viime kesänä Powerparkin juhannuksen Käyttöauton maililla ja paikattua laukkansa upealla tavalla.”En ole nähnyt miltään hevoselta vastaavaa esitystä Suomessa. Viimeiset 1400 metriä 08,7 toista, kolmatta ja neljättä rataa pitkin”, Kuisla huokaa.Kaupat syntyivät pian. Ensimmäisen starttinsa Kuislalle Lindesbergissä ori voitti, mutta sen jälkeen ravi hukkui eikä tulosta ole enää syntynyt. Ei, vaikka Bubble Effe kävi puolen vuoden Ranskan turneellakin Tomas Malmqvistin tallissa. Nyt se palasi Suomeen ja Teivon klinikan kautta torstaina Seinäjoelle.”Mandela Zon ja Super Schisselkään ei pärjänneet, kun ne oli muualla, mutta nyt ne alkaa olla kohdallaan”, Kuisla perustelee ratkaisuaan.Omistajan usko Bubble Effeen ei horju.”Bubble Effe on kauhea hevonen, jos se vaan ravaa. Se menisi Mikkelissä milloin tahansa yhdeksää. Turha pullistella etukäteen, mutta toivoa saa.””Se käytiin nyt Teivon klinikalla perinpohjaisesti läpi, ja sitä hoidettiin eri paikoista kuin ennen. Uskon, että nämä hoidot tehoavat. Muuten hevonen palasi Malmqvistilta hienossa kunnossa, ja varmaan sitä talvi on treenattukin”, Kuisla olettaa.Kunnon puolesta hän olettaa sen olevan starttivalmis heti kun varoajat on lusittu, mutta aloitusstarttia ei ole vielä päätetty. Eikä voidakaan päättää.”Tarvitseeko sitä hoitaa vielä toisen kerran, jää nähtäväksi. Ongelma on myös huonot karsintapisteet, niillä ei välttämättä pääse minne haluaa. Super Schisselillä oli sama ongelma. Se pääsi viimeisenä mukaan Kajaanin starttiin, jossa oli toinen.”