EL Kickoff kilpaili alku-uransa Pekka Korven tallista, kunnes vuoden päivät sitten ruuna siirtyi Elina Laakkoselle. Sieltä hevonen starttasi 14 kertaa, voittaen kerran ja sijoittuen neljästi muille totosijoille. Torstaina Jokimaalta EL Kickoff matkasi Sastamalaan Joni-Petteri Irrin talliin.”Se on itsensä pahin vastustaja. Hevosen mennessä Pekalta Elinalle sen oli tarkoitus olla laitumella hetken aikaa, mutta Elina oli sitä mieltä, ettei hevosta kannata jättää kokonaan ajamatta. Elina on parhaita ystäviäni ja suostui sitten pitämään hevosta treenissä vähän aikaa, ja alun perin tuon pitikin olla vain väliaikainen ratkaisu”, omistajaporukka Talli Aloituspotkun kimpanvetäjä Hanna Mustamo aloittaa. Samalla hän haluaa kiittää Laakkosta ajasta, jonka antoi EL Kickoffille.”Mahtavaa työtä koko Elinan tiimi teki, ja hevonen oli heiltä pois lähtiessään erittäin hienossa kunnossa.”EL Kickoff on luonteeltaan haastava hevonen ja nyt sen kohdalla päätettiin hakea muita ratkaisuja. 30 070 euron voittosumman keränneen 5-vuotiaan tili on tällä kaudella karttunut 2 910 euron verran.”Joni-Petterin tekemistä olen seurannut jo vuosia hänen käydessään meillä asiakkaana. Hänen hevoset ovat aina ulkoisesti hienossa kunnossa ja sen vuoksi ehdotin kimpalle, pitäisikö hevonen siirtää hänen talliinsa”, Teivon hevosklinikalla työskentelevä Mustamo selvittää.Irrin tallissa EL Kickoffilla päästään myös mahdollisesti kokeilemaan ratsastamista.”Jos vain Jenni (Kaija) uskaltaa ratsastaa sitä, niin olisi mielenkiintoista nähdä, muuttuuko hevonen jotenkin. Katsotaan kuinka asiat etenevät, mutta edelleen omistajaporukan kanssa uskomme hevoseen. Ruunan luonne vain on niin haastava, että asiat ovat takunneet, mutta meillä on mahtava omistajaporukka ja erityisesti heille haluaisin hevosen tuovan onnistumisenhetkiä”, Mustamo päättää.