Teivon ravirata ja Forssan Pilvenmäki tiivistävät yhteistyötään merkittävästi, kun Pilvenmäen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen on valittu Tampereen Ravirata Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hirvonen jatkaa tehtävässään myös Pilvenmäellä.Tampereen Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtaja Asko Koskinen kertoo Hirvosen valinnan taustalla olevan vahva halu tiivistää lännen ratojen yhteistyötä."Yhteinen toimitusjohtaja on alku yhteistyön tiivistämiselle. Seuraava askel on, että jatkossa Teivon kilpailusihteerinä toimiva Heikki Haavisto suunnittelee sarjat Teivon lisäksi myös Pilvenmäelle", Koskinen kertoo."Katsottiin, että ratojen tulee kehittää keskinäistä yhteistyötä ja työnjakoa. Meidän pitää pystyä tulevaisuudessa tekemään asioita enemmän yhdessä uudella tavalla saaden saamalla aikaan kustannussäästöjä. Hirveän iso säästökysymys tämä ei kuitenkaan ole."Koskinen uskoo Hirvosen pystyvän tuomaan erityisesti Teivon myynti- ja markkinointipuolelle uudenlaista näkökulmaa."Elinalla on vastikään Forssan kuninkuusravit takana. Haemme myyntiin uutta näkökulmaa ja yhteistyötä. Esimerkiksi jatkossa sponsorimyyntiä tehdessä kyetään tarjoamaan yrityksille yhteystyötä yhden sijaan useammalle radalle.""Toimitusjohtajalta odotetaan näkemystä myös talouteen ja edunvalvontaan. Heikki Haavisto, Viena Kauppi ja muu nykyinen väki jatkavat työtään Teivossa tapahtumien järjestämisen kanssa."Teivon toimitusjohtajan virasta joulukuussa irtisanoutunut Päivi Lehtonen hoitaa tehtäväänsä maaliskuun loppuun asti."Päivi työskentelee meillä vielä pitkälti tämän kuun ajan. Saadaan samalla toimitusjohtajan pesti saattaen vaihdettua", Koskien sanoo.Linkki Teivon raviradan julkaisemaan tiedotteeseen..Yllätysuutinen Teivosta: toimitusjohtaja Päivi Lehtonen irtisanoutunut