Ilmatieteenlaitos lupaa Etelä-Suomeen tälle viikolle lähes shortsikelejä. Tämä tarkoittaa sitä, että Keski-Suomea myöden kevät etenee tulevina päivinä vauhdilla.Matias Salo kertoo, että Iitissä olosuhteet ovat viimeisten viikkojen aikana vaihdelleet laidasta laitaan. Tilanne on hyvin samankaltainen muillakin talleilla reilun 100 kilometrin säteellä."Meillä kävi ennen viime viikkoa jo oikeastaan ihan täysi kesä", Salo kommentoi. "Hiittisuora oli hetken aikaa oikeinkin hyvä. Kun sitä lanasi, niin hiekka jopa pöllysi siitä. Radan puoli oli vielä osittain märkä, mutta siinäkin päästiin hyvin ajamaan. Sitten viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tuli 30 senttiä uutta lunta. Viime viikko oli muutenkin kummallinen, sillä perjantaina tuli viisi senttiä vielä lunta lisää. Lumipolanne tuli oikeastaan hetkeksi uudestaan, mikä oli merkillistä vuodenaikaan nähden", Salo selvittää.Maanantaiaamuna olosuhteet olivat muuttuneet taas rajusti, mutta seuraava vuorokausi tekee suurimman hyppäyksen kesää kohti."Talvella oli niin rajuja pakkasia, että maa on routinut enemmän kuin monena muunna vuotena. Maanantaina oli lämpöasteita, ja ennusteet lupailevat lämmintä päivää. Uskon, että vuorokauden aikana olosuhteet muuttuvat selvästi kuivempaan suuntaan, ja tiistaina päästään ajamaan harjoituksia jo kesäisissä olosuhteissa. Ei ole tällaista kevättä vielä ollutkaan."Salon tallissa on kaiken aikaa haku päällä uusien hevosten suhteen, ja Mister Provident tuli Antti Ala-Rantalan valmennuksesta hakemaan uutta nostetta uralleen iittiläisen valmennuksesta. Salo ei vielä osaa sanoa siitä sen kummempaa."Ei kyllä vielä mitään ajatusta siitä, joten katsotaan ajan kanssa. Paljon se on starttaillut, ja annetaan hevosen nyt vain kotiutua uusiin kuvioihin. Myöhemmin siitä osaa sitten sanoa enemmän", Salo päättää. .Global Withdrawl sooloili Helsinki-ajossa – kutsuttiin Finlandia-ajoon.Iitin Saloista menestysravuri Savon Kingiin – Sukulinjat-sarjassa Matias ja Aada Salo