Friendly Facen hoitajan erikoinen Amerikan-matka: ”Näin silmissäni jenkkielokuvat, joissa ollaan ilkosillaan painepesurin putsattavana”
Turkulainen Niina Kallio kiersi menestysori Friendly Facen mukana hevosen kilpauran viimeisen kauden vuosina 1989-1990. Reissusattumuksista saisi koottua vaikka kokonaisen kirjan. Kalliolle painui mieleen etenkin eräs Amerikan-matka, jossa hevosenhoitajaa uhkailtiin puolen vuoden karanteenilla väärinkäsityksen vuoksi.
”Yksi Jenkki-matka oli semmoinen, minkä jälkeen ei ollut enää ihan hirveää hinkua lähteä sinne uudestaan. Oltiin ensin Luxemburgissa yötä, ja sitten noustiin tosi hienoon rahtikoneeseen”, Pekka Korven tallilla työskennellyt Kallio muistelee.
Samaan konttiin Friendly Facen kanssa sijoitettiin kaksi pooloponia.
”Niistä ja niiden omistajasta minulla ei tietenkään ollut käsitystä. Sen panin merkille, että poneilla oli mukana vain vihreä muovipussi. Ei mitään ruokia tai mitään. Olin totta kai varannut Rentulle omat vedet ja ruoat.”
Kallio mietti, että täytyyhän ponien sentään saada edes vettä pitkän matkan aikana.
”Kysyin koneen henkilökunnalta, oliko heillä varattuna vettä poneille. En voinut oman hevoseni vesiä juottaa niille, koska sitten vesi ei olisi riittänyt. Vatkasimme yhdessä henkilökunnan kanssa kivennäisvedestä hiilihappoja pois, jotta ponit pystyivät juomaan sitä.”
Loppujen lopuksi Kallio päätyi lentohenkilökunnan kanssa siihen lopputulokseen, että poneille täytyy hakea vettä välilaskun aikana.
”Laskeuduimme Montrealin kentälle tankkaukseen ja mulle annettiin erityislupa päästä lentokoneesta ulos. Kipitin tikapuita pitkin koneesta alas ämpärit kädessä ja juoksin huoltohalliin hakemaan vettä. Siinä ämpäreitä täyttäessäni mietin, että toivottavasti pääsen takaisin koneeseen, koska ei ole muuta omaisuutta kuin kaksi ämpäriä mukana. Pääsin, ja ponit saivat loppulennoksi juotavaa.”
Amerikan mantereella Kallio joutui ruksimaan maahantulokorttiin kohdan, jossa tiedusteltiin, onko matkustaja ollut ulkomailla oleskelunsa aikana maatiloilla.
”Tietysti minun piti vastata kyllä, koska tulin maahan hevosen kanssa.”
Se tarkoitti, että Kallio piti desinfioida.
Hevosten konttia alettiin siirtää lentokoneesta pois, ja hevosenhoitajan piti olla siihen asti mukana, että kontti oli irti koneesta.
”Sitten en saanut enää katsoa hevosiin päinkään. Neljä tullivirkailijaa tuli hakemaan minut, ei nyt käsirautoihin laitettu, mutta siihen tyyliin. Minua lähdettiin kiikuttamaan autolla aivan toiselle puolelle lentokenttää desinfioitavaksi. Näin silmissäni ne jenkkielokuvat, joissa ollaan ilkosillaan painepesurin putsattavana ja mietin, mitä tässä oikein tulee tapahtumaan. Monen kilometrin päässä minut vietiin huoneeseen, käskettiin riisua kengät – ja virkailijat ottivat kenkäni ja suihkuttivat niihin pari sprayruiskausta. Se oli siinä. Minut oli desinfioitu.”
"Sain luvan lähteä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, minne pitäisi mennä. Joku suostui pitkin hampain viemään minut takaisin rahtialueelle. Jouduin sinne neljäksi tunniksi odottamaan. Päälläni oli hirveästi vaatteita, kun olin nukkunut Luxemburgissa hevosautossa, ja kaikki kesävaatteet olivat matkalaukussa. Jota minulla ei siis tietenkään siinä ollut. Ei helpottanut, että oli varmaan 40 astetta lämmintä eikä mitään juotavaa.”
Amerikkalainen eläinlääkäri tuli kesken kaiken ilmoittamaan Kalliolle, että tällä on ongelma. Poneilla kun ei ollut minkään valtakunnan papereita.
”Eläinlääkäri sanoi, että nyt olette puoli vuotta karanteenissa. Kerroin, ettei minulla ole mitään tekemistä ponien kanssa ja että lentoyhtiön pitäisi tietää, kuka on rahdannut ne koneeseen. Sitten tajusin, että poneillahan oli se muovipussi mukana. Käännyin poneja kohti, ja eläinlääkäri alkoi huutaa vartijoita paikalle. Hänen mielestään hullu suomalaisnainen ei tajunnut, ettei hevosten lähelle saa mennä.”
”Minut kiikutettiin kauemmas, ja käskin katsomaan sitä pussia, josta ponien paperit lopulta löytyivät.”
Kun hevoset vietiin karanteenitalliin verinäytteidenottoa varten, Kallio varoitteli Friendly Facen vihaisesta luonteesta.
”Sehän oli tosi salakavala, se saattoi käydä ihan surutta päälle. Kun minut haettiin vihdoin matkalaukkujen kuljetuskärryjen tarakalla alueen poikki karanteenitalliin, sieltä kuului jo hirveä meteli. Eihän ne saaneet hevosesta otettua verta, kun se oli niin väsynyt, nälissään ja vihainen.”
Vihdoin tilanne rauhoittui ja Kallio oli valmis siirtymään majapaikkaansa.
”Kysyin autokuskilta, tietääkö se, mihin hoitajat majoittuvat. Kuski tiesi kertoa, että hoitajille ja muille vierailijoille varattu hotelli oli räjäytetty edellisellä viikolla. Joku huumejuttu oli käynyt.”
”Nukuin sitten retkisängyssä karanteenitallissa.”
Lue lisää Friendly Facesta ja Niina Kalliosta tänään 29.4. ilmestyvästä Hevosurheilu-lehdestä
