Lipassi vei puhtaasti vuoden 2022 Kriteriumin omistaja-valmentajansa Heikki Hoffrenin ajamana.
Lipassi vei puhtaasti vuoden 2022 Kriteriumin omistaja-valmentajansa Heikki Hoffrenin ajamana.Kuva: Anu Leppänen

Heikki Hoffrenin unelmasta totta - “Nyt sitten saatiin tämä”

Heikki Hoffrenin valmentama Lipassi vei Kriteriumin puhtaasti nimiinsä. Maltillisen amatöörivalmentajan riemu näkyi tuuletuksessa ja samaan aikaan Kihniön miehen sisällä kuohui.
Julkaistu

Juoksu lähti dramaattisesti liikkeelle. Lipassin ennakkoon kovin haastaja Hentun Liisa repesi kiihdytyksessä laukalle, ja samaan Heikki Hoffren ajoi Lipassin suoraviivaisesti kärkipaikalle. Hoffrenin ajoasento kertoi päättäväisyydestä, eikä hänelle tullut missään vaiheessa halua jäädä taktikoimaan oriin kyydissä. Lipassi veti väliajoin 26,5-26,5-29,0-27,5 porukkaa tyylikkäästi perille saakka.

“Kiihdytyksessä en huomannut, että ulkoa tulee hevosia, ja siinä meinasi tulla itselle kiire“, Hoffren kommentoi. ”Hevonen vastasi kuitenkin kaverille itse, ja piti omasta halustaan keulapaikan. ”Aika hyvät fiilikset oli kierroksen jälkeen. Vähän odottelin, että siihen korvalle tulisi hevosia, kun Lipassilla on pitkät laput. Hyvin se irtosi loppusuoralla.“

Lipassilla oli keskikesällä ravin kanssa ongelmia, jotka olivat lihasperäisiä, eikä niinkään isoista ongelmista johtuvia. Valmentaja muistutti, ettei Lipassi ole missään vaiheessa ollut laukkaherkkä.

“Ravikone se on ollut syntymästä saakka. Vähän tuli tehtyä itse virheitä, mutta en halua lähteä niitä tässä ruotimaan, kun nyt ollaan tässä pisteessä. Aina niitä virheitä sattuu.“

Hoffren halusi ottaa Kriteriumista maksimaalisen tunne-elämyksen irti. Vielä karsintavoiton jälkeen hän pohti, ajaako hevosta finaalissa itse, vai antaako ohjat jollekin muulle.

“Se oli sellaista spekulointia omassa mielessä. Karsintavoiton iltana päätin, että ajan itse.”

Hänen ei tarvinnut katua voittajakehässä ratkaisuaan.

“Voi sanoa, että tämä on parasta mitä voi olla. Vuonna 2009 meillä oli lämminveristen puolella hyvä hevonen (Daytona Demon), mutta silloin meillä oli juuri siihen aikaan ongelmia. En lähde niitäkään ruotimaan, mutta nyt sitten saatiin tämä voitto. Hyvältä tuntuu.”

Lipassi kasvattaja Esko Härkälä oli onnellinen oriin hienosta onnistumista ikäluokan klassikossa.

“Kun varsa syntyi olin tyytyväinen ja siihen, ja myös tähän, että Heikki Hoffren on osannut viedä asiaa eteenpäin niin, että hevonen näin hyvin menee. Hoffren osti Lipassin yksivuotiaana ja silloin jo puhuttiin, että jos joskus pääsisi ison rahan kilpailuun. Tässä sitä nyt ollaan”, Härkälä myhäili.

Karoliina Mustamon valmentama Huisi Hippu teki hienon suorituksen Kim Åkerlundin ajamana. Se paranteli taustalta etusuoralla asemiaan 2. ulos, josta tamma seurasi selvästi muiden edellä Lipassia, joka ei antanut haastaa itseään.

Sen sijaan Hentun Liisan peli pilaantui heti kättelyssä.

“Tamma ei meinannut löytänyt oikeaa rytmiä oikein lainkaan. Se oli outo tänään”, Teemu Okkolin kommentoi.

Lue lisää Kavioliiga-raveista Hevosurheilun keskiviikon lehdestä tai jo maanantaina kello 14.00 alken diginä

Oletko jo tilaaja?

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi