Hetviina on Hanna-Maija Saikkoselle tuttu jo Ivar Homlundin valmennusajoilta, ja hän hoitaa pirteää tammaa aina ravireissuilla.
Hetviina on Hanna-Maija Saikkoselle tuttu jo Ivar Homlundin valmennusajoilta, ja hän hoitaa pirteää tammaa aina ravireissuilla.Kuva: Ada Pykäläniemi

Hetviina palaa tauolta Toto65-kierroksella

Julkaistu

Kesän kuningatarkandidaatti päättää taukonsa Tammatähdessä.

Ensimmäistä kertaa kuninkuusraveihin osallistuneella Hetviinalla oli epäonnea suuren koitoksen kynnyksellä, kun se sai kaviopaiseen. Se tervehtyi juuri osakilpailuihin, mutta kavio oli sen verran hellänä, että tamma laukkasi ensimmäisellä matkalla hylkäykseen ja jätti kisan kesken.

"Hetviina starttasi elokuussa Jyväskylässä, mutta oli siellä huono", muisteli tamman valmentaja Tero Pohjolainen. "Se vaivaantui etupolvestaan ja siksi jäimme tauolle. Vaiva lähti kiertämään, ja Hetviina hoidettiin pariin kertaan."

Pohjolainen kertoi, että hevonen on hieman arvoitus hänelle, sillä sen kanssa ei ole ajettu kovaa.

"Hetviina on kuitenkin tuntunut hyvältä treeneissä. Varovaisesti ajetaan ja lopussa katsotaan, mikä on tilanne. Tarkoitus on ajaa muutama startti ja sitten keskitytään ensi vuoteen."

Hetviina menee talveksi vesikuntoutuskeskukseen treenaamaan, mutta palaa sen jälkeen Pohjolaisen talliin. Ensi vuoden tavoitteena ovat Lahden kuninkuusravit.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi