Miltä juoksupaikalta ravilähdöt voitetaan, entä miten Stefan Melander valitsee parhaan varsan huutokaupasta? – Hevosurheilu on ilmestynyt

Miltä juoksupaikalta ravilähdöt voitetaan, entä miten Stefan Melander valitsee parhaan varsan huutokaupasta? – Hevosurheilu on ilmestynyt

Hevosurheilussa käydään läpi Derby-viikonlopun tärkeimmät käänteet ja valmistaudutaan tulevaan Varsahuutokauppaan.
Julkaistu

Keulasta on vanhan sanonnan mukaisesti lyhin matka maaliin. Hevosurheilu kävi läpi kaikki heinäkuussa Suomessa ajetut totoravilähdöt selvittääkseen, pitääkö väite paikkansa. Entä muuttuuko tilanne, jos kyseessä on yllättäjähevonen verrattuna matalakertoimiseen suosikkiin? Miltä paikalta kärkikuskit voittavat lähtönsä? Ja onko paikka johtavan rinnalla, pahamaineinen ”kuolemanpaikka”, nimensä veroinen?

Perinteinen Varsahuutokauppa järjestetään tulevana perjantaina. Myynnissä on jälleen sata varsaa. Silti joku valmentaja osaa vuodesta toiseen valita varsoista parhaan, eikä se suinkaan ole aina huutokaupan kallein hevonen, itse asiassa oikeastaan päin vastoin. Miten temppu oikein tehdään?

Ammattilaisen vastaus on, että etenkin rajallisemmalla budjetilla pitää ostaa rakennetta, ei sukua. Tietysti jos huutokaupassa on käytössä iso budjetti, voi ostaa sekä suvun että rakenteen, mutta pienemmällä budjetilla kannattaa ensisijaisesti hakea hyvää rakennetta ja heikompaa sukua. Jutussamme huippuvalmentaja, ja muun muassa Nuncion aikanaan huutokaupasta metodillaan löytänyt Stefan Melander kertoo, mitä katsoa huutokauppavarsassa.

Sukulinjoissa toisistaan puhuvat Aarne ja Markku Ranta. Lähikuvassa tutustutaan Emma Väreen voitokkaaseen Prickly Roseen, joka ei olekaan mikään herkkä ruusu, vaan ennemmin piikikäs kaktus. Jouko Tarvaisen kanssa muistellaan Disainin uraa, ja Birgerin hovikuski Mikko Valtonen kertoo, miten esittää varsa huutokaupassa tai näyttelyssä edukseen.

Tietysti käymme läpi myös viime viikonloppuna juostun lämminveristen Derbyn kohokohdat. Näkökulma-palstalla Juha-Matti Mäkilä miettii, onko lisenssimarkkina sittenkään kultakaivos hevosalalle. Kysyimme myös osaavilta kasvattajilta, miten he vieroittavat varsansa ja mitä he ajattelevat hevosten hyvinvointiasetukseen kaavaillusta kuuden kuukauden ikärajasta.

Irtonumeromyyntiin Hevosurheilu tulee nykyään torstaisin, mutta heti pääset lukemaan näköislehden verkossa tekemällä digitilauksen. Painetun lehden saat kotiin aina keskiviikkoisin. Digipalvelut sisältyvät painetun lehden kaikkiin tilauksiin lukuun ottamatta 100 vuoden lehtiarkistoa, joka on kestotilaajien etu.

Tilaa Hevosurheilu tästä osoitteesta: https://kauppa.hevosurheilu.fi/hevosurheilulehti/

Miltä juoksupaikalta ravilähdöt voitetaan, entä miten Stefan Melander valitsee parhaan varsan huutokaupasta? – Hevosurheilu on ilmestynyt
Pääkirjoitus: Hevostalouden tuet eivät ole yritystukia vaan korvausta pois annetusta peliyhtiöstä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi