Satavuotias juhlii, työtä riittää - Hevosurheilun juhlavuosi käynnistyi

Hevosurheilun historian voidaan laskea alkavan vuodesta 1924, jolloin entinen Päivälehden toimittaja ja Helsingin Sanomien ja Maatalous-lehden toimitussihteeri Aimo Ilmarinen alkoi julkaista itsenäistä Hevoslehteä. Itsenäisyyttä kesti vain lyhyen aikaa. Vuonna 1927 Hevoslehdestä tuli hevosjalostusliittojen virallinen äänenkannattaja, ja sen nimeksi muuttui Hevostalous. Vuonna 1930 päätoimittajana aloitti maan ylin hevostalousvirkamies, vt. hevoshoidon tarkastaja, agronomi Erkki Sihvola, ja aikaisemmin moniarvoisen ja itsenäisen lehden ykkösagendaksi nousi työhevosjalostus.

Aimo Ilmarinen kustansi Hevostaloutta vuoteen 1938 saakka ja luovutti sitten sen julkaisuoikeudet hevosjalostusliitoille. Lehden linja muuttui tilapäisesti, kun päätoimittajaksi nimitettiin huomattavasti edeltäjiään urheilumyönteisempi eläinlääkäri Lauri Hirvelä, mutta taantui sota-aikana kohti perinteisiä uomiaan.

Vuonna 1940 päätoimittajaksi vaihtui vähin äänin hevosjalostusliittojen edustajiston valtuuskunnan sihteeri, agronomi Heikki O. Ahvenainen. Vuotta myöhemmin lehti alkoi ilmestyä kerran viikossa. Vuonna 1946 Ahvenainen lähti päätoimittajan tehtävästä yhtä hiljaisesti kuin oli siihen tullutkin. Tilalle tuli vuodeksi II piirin kantakirjakonsulentti, agronomi Väinö Erälä.

”Pätkätyöpäätoimittajien” kausi päättyi, kun tehtävään nimitettiin vuonna 1947 entinen Varsinais-Suomen hevosjalostusliiton sihteeri Aarre Santavuori. Hän toimi päätoimittajana vuoteen 1971 toimien samaan aikaan ensin Hevosjalostusliittojen Keskusliiton sihteerinä ja sitten toiminnanjohtajana. Liiton ääni kuului vahvana lehdessä, jossa Santavuori vastusti mm. lämminveristen tuloa ja suomenhevosten juoksijakantakirjaa ”viimeiseen” asti. Vuonna 1965 juoksijahevoset saivat lopulta oman kantakirjansa, ja lämminveristen määräkin alkoi kasvaa kohisten.

Vuonna 1972 päätoimittajaksi nimitettiin lehden toimitussihteerinä vuodesta 1965 toiminut Veikko Lahdenniemi, ja lehden nimi muuttui Hevosurheiluksi. Se kuvasti myös hevosalan ja koko yhteiskunnan isoa muutosta: työhevoset olivat kulkeneet tiensä päähän ja alkoivat väistyä urheiluhevosten tieltä.

Vuonna 1973 Hevosurheilu alkoi ilmestyä kaksi kertaa viikossa, ja se oli kilpailija Hevosviestille liikaa.

”Pärjäsimme kyllä herran perkeleitä vastaan taistossa juoksija- ja työhevosten kesken, mutta Hevosurheilun heräämiselle urheiluun ja sen ilmestymiselle sekä keskiviikkona että perjantaina emme pystyneet vastaamaan”, hevostalouden historiaan huolella perehtynyt Matti Mahlamäki muisteli pari vuotta sitten Hevosviestin emeritus-päätoimittajan Esko Rinnan sanoneen hänelle haastattelussa 2002.

Lahdenniemen menehdyttyä vuoden 1973 lopulla vt. päätoimittajan tehtävän otti hoitaakseen noin puoleksi vuodeksi lehden toimitussihteeri, agronomi Ilkka Oijala. Sen jälkeen päätoimittajaksi nimitettiin voimistelunopettajana ja toimittajana aikaisemmin työskennellyt Jyrki Kaminen, joka oli ajanut itseään lehteen sisään 4 kuukautta toimitussihteerinä.

Kaminen toi Hevosurheiluun uudenlaisen urheilullisen ilmeen ja keskustelukulttuurin. Enää ei lehti julistanut vain taustaorganisaationsa agendaa vaan kävi poleemisista ja kipeistäkin asioista avointa keskustelua. Kamisen omat mielipiteet eivät aina alan päättäjiä miellyttäneet, ja niistä hän sai joskus kriittistäkin palautetta – milloin yksityistä, milloin julkista. Pääkirjoituksissaan Kaminen sivalsi takaisin niin taiten, että vain harvat ja valitut ymmärsivät henkilökohtaiset piiloviestitkin.

Kamisen jätettyä tehtävänsä päätoimittajaksi nousi tehtävää diplomaattisemmin hoitanut Risto Olamo. Kun päätoimittajaksi nimitettiin vuonna 1996 Hippoksen entinen tiedotusvastaava Jorma Kemiläinen, moni saattoi luulla lehden linjan muuttuvan Hipposta myötäilevämmäksi. Toisin kuitenkin kävi: Kemiläinen alleviivasi alusta lähtien lehden journalistista riippumattomuutta.

”Minun kristallinkirkkaana ohjenuoranani on, että ensisijaisesti journalistisia periaatteita noudattaen on toimittava, jos lehdeksi itseään kutsuu”, hän paalutti Hevosurheilun 75-vuotisjuhlahaastattelussa.

Kemiläisen päätoimittajakauden lopulla lehden päätoimittajan ja toimitusjohtajan tehtävät yhdistettiin, ja työteliäällekin miehelle kakku osoittautui liian isoksi. Vuonna 2013 järjestely purettiin niin, että Kemiläinen siirtyi erikoistoimittajaksi ja päätoimittajaksi nimitettiin Jussi Lähde.

Politiikan parissa kannuksensa hankkineen ja lehtimaailmaakin hyvin tuntevan Lähteen toivottiin tehostavan lehden tekemistä ja parantavan lehden taloutta, mutta taloudellinen vaikutus muodostui päinvastaiseksi. Konservatiivinen lukijakunta ei sisällöllisistä uudistuksista pitänyt, ja tilausten väheneminen söi toiminnan tehostamisesta syntyneet säästöt. Pesti päättyi vuoteen 2017.

Seuraavan päätoimittajan Stiina Ikosen aikana käynnistettiin verkkoprojekti, jonka tarkoituksena oli viedä toimitukselliset sisällöt verkossa maksumuurin taakse. Projekti venyi, kuten IT-projekteilla on valitettavasti tapana, ja valmistui vasta seuraavan päätoimittajan Tero-Mikko Talaslahden kaudella. Nyt päästään vihdoin toivottavasti nauttimaan taloudellisesti vaikeiden vuosien jälkeen satsausten ja työn hedelmiä.

Vuonna 2022 tapahtuivat nykyhistorian suurimmat uudistukset. Vuoden alusta lähtien Hevosurheilu alkoi ilmestyä kerran viikossa aikaisemman kahden sijasta. Ratkaisu osoittautui kullanarvoiseksi paperin hinnan ja jakelukustannusten räjähdettyä loppuvuodesta. Keväällä lanseerattiin verkkosivuille maksumuuri. Sen jälkeen reaaliaikaisella uutisseurannalla verkossa palveltiin enää maksavia asiakkaita, ja lehden sisältöjä alettiin jakamaan verkon uutisvirrassa – osin jopa verkko edellä.

Omaa päätoimittajakauttani on takana vasta niin lyhyt aika, että sitä on vielä aikaista arvioida – mennään vanhoilla pohjilla, kuten usein hevosen vaihtaessa valmentajaa. Uskon ja toivon kuitenkin, että pitkäaikainen lajin ja sen harjoittajien tuntemus ja kohta 40 vuoden kokemus Hevosurheilun tekemisestä eri rooleissa auttavat tunnistamaan lukijoiden tarpeet ja viemään lehteä heidän haluamaansa suuntaan.

Haastetta tänä päivänä riittää. Kylmä totuus on, että huippuvuosista Hevosurheilun levikki (lue: tulo tilausmaksuista) on pudonnut kolmannekseen, ja samaan aikaan lehden tekeminen maksaa saman kuin ennenkin. Yhtälön ratkaiseminen vaatii uudenlaista ajattelua ja kovaa työtä, mutta sitä toimituksemme ja muu tiimimme ei pelkää.

Alan elinvoimaisuuden kannalta oma äänenkannattaja on elintärkeä. Toivottavasti myös lukijat kokevat näin ja tilaavat lehteä jatkossakin.

Lähteenä on vuosien 1924–1999 osalta käytetty Jorma Kemiläisen 15.1.1999 Hevosurheiluun kirjoittamaa laajaa artikkelia ”75 vuotta aikansa kuvastimena”. Kokonaisuudessaan juttu löytyy HU:n verkkosivujen lehtiarkistosta.